Archive for marraskuu 2011

Montreal ja kahvi!

Montreal on ehkä ihanin kaupunki, jossa oon ikinä käyny. Voisin jättää tämän tekstin vaikka tähän, kun tuntuu vähän siltä, etten pysty tuota oikein perustellakhaan. Ei me tehty ees ihan hirveästi ohjelmanumeroisia juttuja, vaan kuljeskelthiin ympähriinsä ja huokailin joka kadunkulmassa, että vitsit, I just really really love this city. Keskiviikko ja torstai oli ihanaa lumimaisemaa, kiivethiin Royal-vuoren huipulle ja tuli sellanen tunturinvallotusolo, vähän. Ei se ole oikeasti mikhään vuori, enempi kukkulamitoissa ja ylös menthiin enimmäkseen rappusia pitkin, mutta ihan melkein kaupungin keskellä ja lumiset maisemat olit kauneimmat. Siitä se kaupunki on kans saanu nimensä, Mont Royal.

Fanitan taloja ihan joka kaupungissa mihin meen, kaikkia sieviä. Tuolla oli tosi söpöjä kakskerroksisia, joihin meni yläkerthaan kans ulkopuolelta rappuset. Ei välttämättä turvallisin ratkaisu talviliukhailla, mutta mahottoman herttanen. Paljon graffititaidetta kans, tiilitaloja ja koristejuttuja ja värikkäitä ovia ja ikkunapieliä. Haluaisin oppia enemmän arkkitehtuurista, nyt vaan fiilistelen fiilispohjalta. Mutta on sekin kyllä ihanaa, ei kaikesta nauttimisasioista välttämättä nyt tarvikhaan tehjä niin analyyttista. Niin ja kaikki puhuu ranskaa, sikskin ehkä tuntu tosi lomailulta. Tsekkasin luotettavasta lähteestä, että vähän reilu puolet puhuu ranskaa ykköskielehnään – tuntu paljon vahvemmin ranskankieliseltä kyllä, paikoin ei ollu mithään kylttiä tai muuta englanniks ja katupuheensorina enimmäkseen ranskaks kans.

Lumen lisäks joulufiilistä lisäs se, että Montreal oli ihan oikeasti puettu jo jouluasuun valoilla ja koristeilla – jenkit vouhotti vielä kiitospäiväänsä, joten kaikki jouluviittaukset on olheet aika varovaisia toistaseks. Ehkä nekin nyt innostuu kun siitä pyhästä päästiin. En kyllä oo ihan vakuuttunu tästä kiitospäivästä – me laitethiin kiitospäivän ateria päivän myöhässä (uunijuureksia, karpalotofuja, ricottakesäkurpitsaa ja jälkkäriksi kurpitsajuustokakkua = nam nam) perjantaina, ja siinä ähkystä selviytyessä mietiskelin vaan, että ei oo kyllä kauhean välkkyä porukkaa nämä jenkit, ihan tieten tahtoen tekevät sellasen kauhean ruokakooman itelleen kaks kertaa vuojessa. Missä on itsesuojeluvaisto! Olin eniten kiitollinen lumesta, vaikka sitä ei ollukhaan enhää perjantaina – siitä tuli niin kotoisa olo. Buffalossa ei oo näkyny vieläkhän sellasta kunnon lunta, leijuhiutahleita vain. Lumesta tuli myös märät lenkkarit ja sukat, surkeeta, mutta onneks löysin siniset kumpparit, niitten kans taivallus oli heti kuivempaa ja kivempaa.

Yritän miettiä mistä tykkäsin eniten, ja jos yks paikka pitäis valita turisteille suositeltavaks, sanoisin että vanha Montreal & satama-alue. Siellä oli ainakin tähän aikhaan vuojesta tosi rauhallista kulkea, ja vanhan Montrealin talot ja tunnelma oli niin lämmin ja eurooppalainen. Tuotaki oon kyllä kans miettiny, ”eurooppalainen”, sanon niin monesta asiasta kehuna, koska tykkään Euroopastani, mutta ihan ku sen vois jotenkin summata yheks ominaisuudeks ja Eurooppa ei olis diverse eli, ömm, no just se.

Mulla soi nyt herätys sen merkiks, että puolen tunnin päästä alkaa jooga – meen nyt käyhmän siellä ja tuun sitten pikapikaa takas kertoon ainakin vielä sen, miks otsikossa lukee kahvi.

***

Voi tööt, jooga oli peruttu. Tai opettaja oli siellä ja muutama muu, mutta sali oli täynnä sänkyjä. Vähän outoa, mutta ei siellä oikeen joogata voitu. Mulla oli niin huippusuunnitelma, että joogan jälkheen voisin hakea jotain törspöruokaa ja olla tuntematta syyllisyyttä. Nyt hain sitten vaan sitä ruokaa, ehkä ihan pienellä syyllisyydellä. Kävelin kuiten koko matkan, eli ihan hyvä. Ja tofu quesadilla oli aika herkku mmm. Söin sen ja kattoin uusimman jakson Pasilaa, mainiota maanantaita teillekin vaan.

Ja se kahvi: oon alkanu juoda sitä! Tai no, kahvipuristit on varppina heti niskassa kun kerron, että kittaan ainoastaan karamellibruleelattea kermavaahon kans, mutta se maistuu ihan selvästi kahville, ja minusta son hyvvää, ja ennen kaikki kahvilta maistuva oli kamalaa. Jossain Starbucksissa viime aikoina sain pikkunäytteen sitä ja olin ihan vau, ja nyt se on kaiken aikaa mielessä. Tai no ei kaiken aikaa, se olis outoa, mutta riittävän useasti, että koen olevani jonkinlainen narkkari jo heti nyt. Nuo Starbucksit on kyllä kans tämän minun elämisen kannalta hirveän ongelmallisia, kun en haluais tykätä niistä yhtään, mutta ne on silti niin kivoja opiskelupaikkoja ja kahvi (!) on hyvvää ja musiikki lepposaa easy listeningiä ja aina välissä jotain superhuippua regina spektoria tai muuta! Muttajoo, Suomessa saa sitten taas olla kivojen pikkukahviloitten äärellä, ehkä tämä S-hömpötys on vaan sellasta paremman puutteessa.

Joopajoo, ja kohta lähethään käyhmään keikka ostoskeskuksessa, joten:

– aion ostaa meitsi buffalosydän lätkä -paijan, siks olhaan nyt menossa kohta. Paijan aion laittaa päälle huomiseen Sabres-matsiin, oon siitä aika innoissani ja kahlannu hirveesti NHL-statseja, vaikka pitäis tehjä opiskeluhommia ja vaikka NHL ei nyt oo juurikhaan kiinnostanu oikein koskaan. Hauska juttu: katothiin Montrealissa Canadiens-peli pubissa, selostus ja kaikki oli ranskaks, ja myös liigan nimi oli eri, LHN! Ligue Nationale de Hockey! Hauskaa.

– tatskamörssäri, joka teki tofuquesadillani kysyi, että mistä oon kotosin, ja ku sanoin, että Suomesta se oli ihan jee, haluais joskus käyvä siellä ja on pelannut lätkää Venäjällä ja joukkueessa oli suomalaisia, jotka syötti sille silliä, eikä se tykänny. Sanoin, että miekhään en kyllä tykkää sillistä ja sitä nauratti ja se anto mulle ekstraquacamolet. Kiitos silli.

– viien minuutin päästä häätyis olla pihalla, help help, ei mulla oo aikaa ees näille nopeille, mutta sen haluan vielä kertoa, koska Kolari-tytöt ainaski tietää: lauloin Montrealin yössä kaverille ja sen saksalaisille kavereille, jotka opiskelee siellä was macht ihr denn hier -biisiä kasiluokan sanakoemeiningeistä ja se oli kuulkaa varsinainen hitti. 😀 Kaveri teki siihen taustat (en suostunu vielä äänittämhään omia lauluosuuksia) ja kuvathiin ympäri Montrealia pätkiä musiikkivideota varten. Enpä olis silloin arvannu. 😀

– niin ja herkku-Montreal-ruoka: poutine! Ranskalaisia, kastiketta ja juustopaloja, kuulostaako vähän hyvältä? Tehen sitten Suomessa.

– nyt taas sain Montreal-fiilistelyvaihteen päälle, joten:

 

 

Pistin tämän jo facebookkiinkin, koska se on ihana ja olin Montrealissa eli hauskaa, ja siellä hoksautethiin, että videolla näkkyy Buffalo-kylttiä! Niinpäs onkin! Eli tsekatkaapa, huippubiisi ja meitsin hoodsit!

 

Täältä tullee aurinko (ja lumi!)

Hei ja terkkuja bussista Montrealiin! Viikonlopun New Haven & NYC –reissun jäljiltä olin niin tööt eilisen varikkopysähyksen aikana Buffalossa, että jäi blogimeiningit välistä, buu. Koko viikko on ollu vähän väsynyttä, sellasta syysloman kaipuuta ja odottelua. Meillä alko nyt lomaviikko, kauhean myöhään. Sitku tämä on ohi, on enhää pari viikkoa opiskelua ja alkaa joululoma – en sitten tiiä onko tää ihan vakikäytäntö venyttää näin myöhälle, vai ainoastaan kiitospäivän takia. Se on torstaina. Paitsi hei luulen kyllä, että se on aina marraskuun kolmas tai neljäs torstai tai jotain siihen suunthaan, joten mikskäpä se kauheasti vaikuttais. En oo ihan fiiliksissäni siitä, ootan vaan kauheasti, että pääsisin käsiks joulunodotukseen. Torontossa oli jo ihanasti kuusia ja koristheita ja valoja, ne vietti fiksusti oman kiitospäivänsä pois alta jo viime kuussa tai tämän kuun alussa tai joskus.

Yritän miettiä mitä tehin viime viikolla ennen viikonloppuselotuksia, mutta en muista yhtään. Tai muistan jotain: en oo nykyään enhää ihan täysin päätön kana rakettipallossa! Pelasin yhtä poikaa vasthaan ja teeskentelin muistavani pistheet väärin, ettei sille tulis kauhean paha mieli mulle häviämisestä. Oon kyllä melko varma, ettei se ollu minun viikon kohokohta. Harmi, ettei mulla oo kalenteria messissä, voisin fuskata ja kattoa sieltä. Olin muka ihan hurjan kiihreinenki, miksen keksi yhtä ainoaa siistiä juttua! No, joskus on vaan arki, eikä se haittaa.

HEI NYT MUISTAN, tiistaina kaveri opetti mulle lätkäsanastoa englanniks, että oon sitten kartalla lomaviikon jälkheen ku menhään kathoon Sabresien peliä (siistiä). No siis joka tapauksessa, siinä terminologiasta keskusteltaessa tuli puheeks suomalaiset nimet ja sanoin, että tänhään (tai silloin) on sen ja sen nimipäivä. Jenkkikaveri oli ihan häh, mikä nimipäivä ja sitä ehkä nauratti ajatus. Selostin koko almanakkameiningin ja kuinka mulla ei oo nimipäivää ja kuinka oon pyytänyt hyyläisiä ystäviä lobbaahmaan siellä yliopistolhaan meitsin nimeä kalenterhiin (toivottavasti ootte muistahneet piettää asiaa esilä), ja sitten kaivoin esille finlexin ja kävin läpi nimilakia. Sen mielestä soli maailman pöyristyttävintä settiä: ”It’s my kid, I should be allowed to call it whatever I want to”, kauheen amerikkalaista.

Ja mitä ihmettä, olihan mulla viikossa vaikka mitä muita jännittäviä hetkiä: tapasin muutaman yliopiston suomalaisen tyypin ja sain puhua ihan oikeaa suomea kasvotusten oikeitten suomalaisten kans! Oon kyllä puhunu sellasessa herkässä mielentilassa suomea näille muillekin kavereille, mutta ne aina sannoo, että hei, ei me ymmärretä sinua.

Niin ja suomea ihan koko ajan vaan, perjantaina kans, ekaks aamupalalla superkivan Ainon seurassa (kiitti!). Kävin aamupalan jälkheen YK:n konttorilla turistikierroksella ja se oli kyllä tosi hyvä, suosittelen lämpimästi, eikä kymppidollarin opiskelijahinta ollu ihan kamala – sillä sai vielä 20 prossan alen niitten kirjakaupasta, joka oli i-ha-na. Oisin vaan halunnu kantaa sieltä läjän kirjoja, mutta sitten just tuo ”kantaa” alko tökkäseen. Ehkä meen vielä käyhmään sielä sitten joululahjaostoksilla ko ei tarvii ahtaa kaikkea rephuun. Eli oottakaa siis vaan kovia paketteja maailman pelastamisesta. YK:n omien rauhan ja rakkauden juttujen lisäks erityisesti kiinnosti simultaanitulkkaus. Se on kyllä superhaastavaa, onkhaan siihen erikseen jotain koulutusta jossain yliopistossa? Ei kyllä ehkä ihan minun juttu, mutta olis hauska työskennellä jollekin tuollaselle lafkalle, joka niin kovasti haluaa tehjä maailmasta paremman paikan. Oon niin nynny, mutta liikutuin melkein kyynehliin monissa kohtaa kierroksen aikana, varsinki niissä kohissa missä puhuthiin maamiinoista ja muista kamalista aseista, naisten sortamisesta ja siitä kuinka tärkeää koulutus on.

Sieltä New Havenhiin moikkaahmaan Jukkaa, joka on fysiikkasuperstara ja opiskelee Yalessa, ihanalla ihanalla kampuksella. Asuntolat ja akateemiset rakennukset oli kaikki niin sieviä, ihan linnoja, ja koko New Havenin pikkukeskusta oli hirveän viehättävä. Perjantaina menthiin jatko-opiskelijoitten baariin viettään iltaa, soli ihan tukossa ja Guinness oli halpaa, eli jes. Buffalossa ei oikein ole opiskelijabaareja, tajusin vasta siellä. Se meni kiinni jo kahelta ja olin ihan että häh, miks ihmeessä. Jukka selitti jotain osavaltion laista ja menin ihan hämilleni, että ei vaan meillä Buffalossa – ja vasta sitten sain kuulla, että oon eri osavaltiossa! Oon vähän palikka vissiin, heh. Jos oisin oikein tullu pohtineeks asiaa, oisin ehkä muistanut jostain kaukaa, että Yale on Connecticutissa, mutta nyt tuli sellanen petetty olo, heh.

Seuraavana päivänä oli jenkkifutista Harvardia vastaan. Kaikki fiilisteli jo perjantaina mulle, että se on ihan järjetön spektaakkeli ja huu, mutta en ennen lauantaita tajunnu kuinka iso juttu se oikeasti oli. Ihan hurjan paljon väkeä ja yliopistojen välinen vastakkainasettelu on kyllä varsin kukoistavaa sorttia. Peli sinänsä nyt ei ollu kovin mielenkiintonen, ja jopa minun ei-kovin-valistunut silmä bongas, ettei Yalen futisjoukkue oo kovin vahva, ne varhmaan hävis jotain 45-7, en tiä ko lähethiin puoliajan jälkheen. Puoliajan alkhuun kuuluttaja kerto koko jengille, että aiemmin aamulla oli tapahtunut surujuttuja, auto-onnettomuus, jossa nuori nainen kuoli. Koko stadion hiljeni hetkeks, se oli jotenkin tosi voimakasta yhteistä osanottamista. Sen jälkheen kentälle astelevat marssiorkesterit tuntu vaan ihan mielettömän asiaankuulumattomilta, jotenki.

Mutta nyt alkaa läppäri kuumottaa syliä, ja oon kirjottanu jo elämän verran ja haluan nukkua vielä pari tuntia ennen Montrealia (iih), joten nopsaa nopsaa:

– nykin High Line on ihana kaunis paikka, vanha junaratajoku muutettu puistoalueeksi. Se olis täydellinen ensitreffien paikka. Muistakaa tämä, jos joskus vietätte jotain ensitreffejä New Yorkissa. Salakuuntelin Starbucksissa joittenki tyyppien ekoja treffejä ja tyttö sano pojalle, että hän ruukaa aina ekaks kysyä onko treffikumppania koskaan pidätetty. Kun poika alottaa, ”actually…”, ei se oo ehkä vahvin alotus uuelle rakkauelle.

– tajusin Metropolitan-museossa 4 tunnin seikkalun jälkheen, että eniten diggailen kyllä egyptiläistä ja eurooppalaista taidekulttuuria (paitsi en ehkä niitä uskonnollisen taiteen superkausia), ja vielä eniten modernia taidetta. Siellä oli Alvar Aallon tuoli kans!

– parasta Yalessa oli kans se, että muutaman kerran tuli sellanen oi gilmoren tytöt –olo. ❤

– kauneimmat isot lumihiutahleet aurinkoisella pikkupakkassäällä ja ilmeisesti nyt (Montreal-aamu) ulkona on PALJON lunta. Ennoo vielä uskaltanu kattoa ulos, ku jännittää.

– luin Orwellin 198neljän, olhaan käyty kielitietheen kursseilla läpi Sapir-Whorf-hypoteesia, ja jotenkin tuli ihan sellanen olo, että pitäis lukea se kirja taas, mutta kielitiede takaraivossa kolkuttaen. Luin sitä ihan tosi innoissani ja vielä enemmän innostuin siitä innostuksesta, joka mulla on yhtäkkiä omaa alaa kohtaan. Sunnuntaina oli maailman ihanin ja aurinkoisin päivä, hengailin vaan New Yorkissa Washington Square –puistossa (siellä oli katumusikantti ihan oikean pianon kanssa ja se soitti ihanaa musiikkia, kaikkea kaunista) tuntikausia lueskelemassa ja tuli sellanen olo, että haluaisin opiskella NYU:ssa, joka on ihan siinä kulmilla ja sitku lähin kävehleen poispäin puistosta tuli vastaan ihan johdatuksesta kielitietheen laitoksen mestat, oijjoi. Mutta joka tapauksessa, täältä tulee aurinko, sitä se pianisti soitti, ja sellanen olo mulla on tästä opiskelurakkauden yhtäkkisestä ilmaantumisesta:

Hyvää isänpäivää isi rakas / kohta tuun taas kotia takas

Enhää kuukausi Buffaloa, tasan neljä viikkoa, son aika hurjaa. Hei mutta vielä tärkeämpää on, että mikä ihme on lätty englanniksi, suhteessa pannukakhuun? Onks ne niinku thin & thick pancake, vai käytethäänkö jotain muuta? Ruotsin pannkakorit on kai lättyjä, vai onko plätyt kans erikseen? VAIKEAA! Oli englanniks mitä oli, tänhän tehin niitä kuiten ja vitsit, olipa ihan kotoisin fiilis, vaikka en kyllä muista kertaakhaan tehneeni lättyjä kotona. Lättykestien ohjelmanumerona oli mansikkahillosota, just sain pestyä hiukset pois tahmasta. Oon niin aikuinen. Mutta nämä puhtaat hiukset on ihan uuet ja son aika jännää. Radikaalein leikkausmuutos ehkä 12 vuotheen, seiskaluokalla mulla oli vielä polkkatukka – sen jälkheen aina pitkät. Nyt on sitten otsis kans! Varasin eilen aamula ajan ja sain samalle päivälle sellaseen kivaan pikkukampaahmoon Hertel Avuenuella, New Age Salon, tai jotain sellaista. Kampaajatyttö oli tosi kiva ja ekaa kertaa ikinä sain just sitä mitä pyysin: tee mitä haluat, en kauheasti välitä. Eikä tarvinnu vastailla loputtomhiin kysymyslitanioihin, että mistä mahtaisin tykätä. Kaupassa meni taas ikuisuus niitä lättyaineksia ostaessa ja vanilliinisokeria en löytäny ollenkhaan.

Eilen nähtiin isolla eurooppalaisporukalla ja oli tosijee! Ekaks käythiin sellasessa suklaabaarissa, jossa hörpin suklaakaramellimartinin, joka oli tosi yllättäen ihan kamalaa kuraa. Ja läiskytin tietty sitä ihan hurjana, ja nyt reppu on likaläiskäinen paitsi mudasta myös suklaasta. Sieltä Allentownhiin viime viikon humputtelupaikan naapuhriin, ja voi ei, kaikki dissas meitsin supertyylikästä olemusta, olin ihan yleinen pilkan kohde villasukissani & koulurepussa. Sanoin vaan että pyh. Vessassa sellanen hurjan hereä tyttö pikkumustamekossa sano, että näytän supersiistiltä ja -herttaselta, eikä pitäis kuunnella kavereita. En kuuntelekhaan! Ennen rientoja laitethiin kavereitten kans kasvislasagnea ja seikkailthiin karttagooglen kans katunäkymissä. Vähän oli erilaiset maisemat kaverien Bremen- ja Lontoo-kodeissa ko Ylläsjokisuula.

Hei oon muuten päättänyt nimen racquetballille, kun kukhaan ei kertonut onko sillä jotain virallista. Aion kutsua sitä rakettipalloks. No joka tapauksessa, yokunnan tai mikä onkhaan vastaava puheenjohtaja on samalla kurssilla ja rekrys minut opiskelijoitten kuulemis- ja ideointitilaisuutheen muutaman rakennuksen uusista arkkitehtonisista ratkaisuista ja vitsit olin fiiliksissäni! En oo ihan hirveästi kiinnittäny huomiota mihinkhään mitä yliopistolla tapahtuu (paitsi sen verran tiiän, että täällä on just otettu käythön uuet tietojärjestelmät, jotka ilmeisesti kusee oikein urakalla & opiskelijoitten taloudelliset avustukset junnaa jossain paperityörattaissa ja kaikki on ihan rikki), mutta tästä tuli sellanene iiiiiih opiskelijavaikuttaminen warm and fuzzy -olo. Puhuttiin kirjastojen roolista opiskelupaikkana ja opiskelijapalveluiden keskittämisestä (köh köh student center) ja saatiin pitsaa. Keskustelu oli tosi vilkasta ja arkkitehdit tuntu ihan aidon kiinnostunheilta opiskelijoitten kommentteihin. En tiiä onnistuisko tuollanen elävä ja poukkoileva ja aktiivinen keskustelu meillä, onko se sitten kohteliaisuus vai ujous, vai mikä jarruttaa.

Ja haa, viestintäteorioitten luennolla luennoitsija kävi läpi omaa tutkimustaan opettajan roolista johtajana luokassa & millasella otheella päästään parhaisiin oppimistuloksiin, lähtökohtana intellektuaalinen stimulaatio. Oon ehkä kohta valmis takas töihin. Siellä kävi kans vierasluennoitsija puhumassa mmm massamediasta jotain mmm mikäkhään soli mmm miten ihmiset käyttää mediaa, tai jotain, ja se sano koko ajan mkay, niinku se yks jamppa south parkissa! Nauratti ja ehkä siks en muista kauheasti ite luennosta tai sisällöistä. Lisäks, en ossaa kirjottaa sähköposteja tässä maassa. Miten ne kuuluu alottaa, dear hello vai nimi ja mistä tietää mikä milloinkin on sopivaa. Äh äh äh. Joka luennoitsijalla ja assarilla omat meininkinsä.

Kaikki kertoo, että täällä on satanu lunta, mutta mien ole vielä nähny. Perjantaina vissiin, mutta iltapäivätorkuttelin jotain 5 tuntia, joten meni se päivä vähän ohi. Keskiviikko ei menny ohi, silloin olthiin reippailemassa ulkoilmassa Letchworthin puistossa, se on ehkä sellanen isompi suojeltu alue ja voi että oli kaunista. Lauloin Tuulen värejä ja leikin, että oon Pocahontas. Jotenkin mettässä mulla on aina vähän sellaset Pocahontas-fiilikset. Tein letin. Mutta vähän outoa, menthiin sinne autolla ja taas mietin: täällä ei oo pakko pittää valoja autossa, jos on riittävän valoisaa ilmeisesti. Tuntuu silleen aika subjektiiviselta, kuka sen sitten määrittellee ja miten, milloin net valot häätyy olla? Hätkähän aina ku näen lähestyvän auton ilman valoja, se tuntuu holtittomalta touhulta. Opin kans kivvaa lainsäädäntöä: ilotulitheet on kiellettyjä! Hitsin turhakheet.

Olin menossa joogaan maanantaina collegehousuissa kun kaveri käveli vasthaan ja kysy oonko menossa luennolle. Naureskelin, että heh, no enpä tietty näissä vaatheissa, mutta sitten todethiin, että no joo, niinpä nämä kaikki paikalliset pukeutuu. Ja HEI collegehousut, onko ne miks nimetty siks? Googlasin just collegehousut etymologia, mutta tulokset oli laihanlaiset. En oo mikhään koulupukuihminen, mutta ehkä vähän kuiten sitten perinteikkäämpä sorttia, kun esimerkiks nuo collegehousut vähän vastustaa. Ja voi ei, täällä legginssit on kyllä niin housut, tiiän monta jamppaa, jotka ihan superhajoais täällä. Mulla on uuet mustat housut, enkä haluais käyttää mithän muita, ne on niin kivat ja käytännölliset.

Mmh, kello 22:29 tai 10:29pm ja väsyttää kamalasti, eli:

– meän huispaustiimi oli viikonlopun New Yorkissa maailmanmestaruuskisoissa, mutta lupaavan alun jälkheen koitti kotiinlähtö, harmi. Ehkä vähän naurattaa millä intensiteetillä oon seurannut twitter-päivityksiä kisoista ja niin joo, tiistaina oli mahtava kielitietheen luento speech acteista ja ehkä paras havainnollistava esimerkki koskaan, nyt en enhää ikinä unoha, että mitä net on: ”It’s magic. Like Harry Potter. ’Lumos!’ and something happens.”

– lol lol lol lol lol lol … lol lol – jos ne ois tuolla hoidettu ja systeemistä pois. Oikeasti, just ja just muistan, että jossain postauksessa irvailin tälle lol-hulluudelle ja nyt se on sitten tarttumassa. Ei ihan vielä hävitty taisto, kun joka kerta tajuan sen ja joko sensuroin ja tai oon sensuroimatta, mutta silti. Joku roti.

– oon kauhea jekuttaja ja hirveä kaveri: katothiin kaverin kans elokuvvaa maanantaina ja vein kaakaota ja popkornia ja skittlesejä, sellasia pieniä hedelmäkarkkeja, ja niitten joukhoon kaajoin puoli askia salmiakkeja. Oikeasti, se ilme kun tyyppi luulee syövänsä sokeripalleroita ja suussa onkin salmiakkiherkku. Nauroin veet silmissä, oon kauhea jekuttaja ja hirveä kaveri! Nyt on vaan salmiakit loppu, mutta onneks hellu lupas lähettää lissää, niin että selviän loppuajan.

– kävin kathoon koriskauden avauksen, oli ihan jes, ja mulla sinistä kynsilakkaa kun oon niin school spirit.

– torstain illanvietossa järkytin tyyppejä lauleskelemalla suomennoksia beatlesviisuista, hauskaa. Sen seurauksena oon viettäny beatlespäiviä, youtubessa on ihanasti kaikkea. Mutta en nyt valkkaa niitä just tähän hetkeen, vaan jotain aivan muuta, koko viikon päässä surrannut ponibiisi:

Ja täähän on just sitä reippaampaa, jota pitikin olla.

– tajusin, että tarviin kohta kodin Oulusta. Jos luit tänne saakka + tiiät keskustasta jotain yksiötä/pientä kaksiota tammikuun alusta lähtien, niin vinkkaappa!

Pre-departure information for exchange students

Nyt on varattu lippuja ihan joka paikhaan. Hassuinta oli varata Helsinki-Turku-Kolari-junat. Oon Turussa 21.12. 20:00 ja sitten kyllä suukotan hellua. 2112-päivänä! Voi vitsit, oon suunnitellu joulukuun alun Toronton reissua ku meen yksin ja saan tehjä just ihan mitä vaan haluan ja haluan ykköseniten Rush-pyhiinvaeltaa! Käyn ainaski tsekkaamassa rappuset, joilla muuttomiehet kantaa liikuttavia kuvia Moving Pictures -levyn kansikuvassa ja Yonge Streetillä fiilistelen Subdivisionsin musiikkivideota. Mutta siihen on vielä kuukausi ja sitä ennen on kans kaiken maailman siistejä juttuja. Nyt oon pari viikkoa Buffalossa, mutta sitten alkaa reissurupeama ja aika loppuu ja kohta kotona. Molen täälä enhää kaks viikonloppua, se tuntuu tosi vähältä. Kv-yksikkö lähetti sellasen muistilistan lähteville vaihtareille ja olin pikkasen yyh. Mutta niin joo, en kerro enempää tulevia juttuja, vaan eilisestä ja viime viikosta ja muusta.

Ekaks niitä muita, koska tiättäkö, tämän paikan vessakirjotukset on jotenkin tosi iso pettymys. Oon käyny tästä tällä viikolla vaikka kuin monta keskustelua, ja siis joo, pettymys on nyt ehkä vähän vahva sana vessakirjottelusta, mutta ne on kaikki jotain ”olet vahva ja kaunis, Jumala rakastaa sinua, ole rohkea ja kohtaa elämän haasteet hymyillen”, kuka keksii kirjotella sellasia vessaretkellä? Missä on törkytekstit? Onko miesten vessojen tilanne vastaava? Onko tämä vain Buffalo-ilmiö, vai laajempi kulttuurisidonnaisuus? Kysymyksiä! Muutenkin mulla on aina ihan sellanen Tampere-fiilis vessassa, kun jostain syystä ovet on tehty sellasiks, että molemmilla puolilla on iso rako, niin että voi vaikka moikkailla ohikulkijoita. Tampehreella on kans outo vessakulttuuri, kaikki vessat joissa oon käyny siellä on jotenkin tosi…yhteisöllisiä.

Mulla on tänhän maailman laiskin päivä, oon vaan torkuskellu ja syöny ja hengaillu. Piti tehjä opiskelujuttuja, mutta tsemppaan niitten kans huomenna. Kävin muuten siellä kommunikaatioteorioitten luennoitsijan vastaanottotunnilla ja siinä aikamme rupaltetua (oikeasti ihan tosi mielenkiintoista keskustelua muutamasta teoriasta, olin tosi jee, se on ehkä lempparikurssi, kun nuo kielitietheet on harmillisesti aika kertausta) se sano, että aikoo ehkä pitää lukukauen päätheeks illanistujaiset lemppariopiskelijoilheen ja kutsuu ehkä minut. Hihii, hauskaa. Se yks sosiologian jatko-opiskelija, joka on minun vakiotenttilukuseuraa (oon ehkä maininnut aiemmin, tai sitten en) kertoi jostain tutkimuksesta, jonka lopputulemana oli, että eroottiset tuntemukset luennoitsijaa kohtaan parantaa oppimistuloksia. Luulen, että voi olla ihan totta! Yritän nyt testata tätä kehittämällä ihastusta toisen kielitietheen kurssin luennoitsijaan, ku en meinaa milhään pysyä siellä hereillä, enkä oikein lue ennen tai jälkheen luentojen – jos tykkäisin siitä silleen, nii ehkä sitten skarppaisin oppimisen ja opiskelun kans. Se on vaan vähän haastavaa, ku se on vähän vanha ja hikoilee paljon. Son kyllä ihan supermukava, että ehkä tästä vielä tullee jotain.

Perjantaina pääsin vihdoin tsekkaahmaan Buffalon kivaa yöelämää, menthiin Allentownhiin baarikierrokselle, mutta eka paikka oli jo niin jees, että jääthiin vaan sinne. Siellä oli sellanen kolmen tyypin orkesteri soittamassa, viulubanjokitara. Ekaks ne soitteli sellasta irkkumeininkiä ja sitten lisäs siihen jotain bluegrass-hulluttelua. Nice! Tanssahtelujen jälkheen käythiin haukkaamassa yöpalajuustopitsat ja mukhaan lähti sellanen englantilainen buffalolainen, ja ei oo todellista: TAAS puhuttiin talvisodasta. Taisin jopa käyttää ilmaisua 105 kunnian päivää, lol. Mutta enempi se keskustelu meni kyllä silleen, että se jamppa hurras hurjana Suomen meininkejä jenkeille, jotka hehkutti omia aikaansaannoksiaan tokassa maailmansodassa. Ite kinastelin eilen jääkiekkokunniasta – olthiin kaverin tykönä kattomassa Sabresien peliä ja jälkimaininit meni Suomi-USA-maajoukkue meuhkaukseksi. Lopputulemana päädythiin, että eukonkanto on siisti laji. On siinä tiiättekö Suomi-kuvaa, ootteko koskaan tsekanheet videopätkiä sieltä? On senthään haitarimusiikkia, huippua.

Hei mutta nyt on pakko nukkua vähän välhiin ja jatkaa sitten. Olipa kyllä todellakin tehottomin ja laiskin päivä, mutta kuten Elias aamulla skypetellessä totesi, se on ihan mukavaa, jos on sellanen päivä, että voi olla tehoton ja laiska. Kauhniita unia vähäks aikaa, oispa ihana nukkua heräämättä aahmuun saakka. Etin hullun pitkään yöpaitaa ja olin ihan höh, missä se muka voi olla, ja sitten tajusin, että heh, sehän on päällä. Koko päivä yövaatheissa, mikä on parempaa.

Huomenta ihana maanantai! Nukuin kaks tuntia ohi herätyskellosta, mutta eipä tuo haittaa, vielä ehtii helposti ja hymyillen luennolle.

Mutta tätä ei ehi ihan hirveästi, jos meinaan vaikka, en tiä, lukea tämän luennon teorian. Kerron vaan siis ihan nopeaa:

– söin just vikan Sisun herkkuaamupalaks. Nyt on enhää 1,5 askia salmiakkia. Katoin, että lempiruokamarketista saa Felixin puolukkahilloa, aion käyvä ostamassa sitä.

– pelasin ekaa kertaa ikinä squashia torstaina! Soli aika rankkaa ja mulla oli ihan hei John Irving -olo. Huomaan usein miettiväni sitä Leski vuoden verran -kirjaa, se on kummallista, koska en mie piä sitä mitenkhään supererinomaisena tai mithään. Ja oon lukenu sen vaan kerran joskus aikaa aikaa sitten. Haluaisin lukea sen lastenkirjan, josta siinä puhuthaan.

– pelasin kai vikaa kertaa ikinä tällä mantehreella huispausta, viikon päästä on MM-kisat ja sitten ilmeisesti kylmällä säällä ei pelata ennen jotain talviturnausta, joten jäähyväismatsi. Soli kans rankkaa, mutta silti lempparipuuhaa. Pelasin vaan jotain 20 minuuttia ko hääty ehtiä luennolle heti perhään, mutta olin silti ihan mutatyttö, vaikka oli aivan semikuiva keli. Luulen, että minussa on oikeasti joku mutavetovoimaominaisuus.

– kävin lauantaina kavereitten kans ostoksilla superostoskeskuksessa ja voi ei, tein just sen jutun, joka naurattaa shoppailijoissa: ostin neuleen, joka mulla jo on, mutta vaan eri printillä. Mutta se on oikeasti maailman supermukavin ja viihtyisä ja lämmin, ja käytän sitä aiemmin hankittua harmaata versiota ihan kaiken aikaa, joten onhan kai vain järkevää hankkia toinen. Nyt on tummansininen kans, sopii hyvin säärystimien kans. Ostin syystalvitakin kans, se on sievä ja punainen, vähän pikkumyyhenkinen, jos oisin tosi paljon lyhyempi ja se ois nilkkamittanen. Nyt se on vaan ei ees reitheen, eli saisin olla aika paljon lyhyempi. Mutta leikkaus.

– itsenäisyyspäivä on tiistaipäivä, pitää keksiä miten sen kans nyt toimii. Näyttääkhään Areena kättelyt? Haluan vapaapäiväni!

– mulla on ollu viime päivät kummallisen alavireinen olo, johtuukhaan se ehkä näistä huispausvamman särkylääkheistä. Ja sitten vaan lietson sitä kuuntelemalla sellasta ei kauhean riehakasta musiikkia. Laitan vielä nyt tämän ihanan Regina Spektorin, koska tämähän on vähän teemaa, mutta tästä päivästä lähtien alkaa sitten rokki:

 

 

Minua vähän häirittee nuo hiuksien koskemiset tuossa, mutta päivänvarjot on ihania! Sataispa vettä, ei oo satanu pitkään aikhaan, ja voisin niin mielelläni käyttää vihreää satheenvarjoani.