Ajatella, olen ollut 55 päivää laivassa, ja näin vaikeaa on lähteä.

Sanoin heiheit Buffalolle jo viime sunnuntaina, mutta oon niin liihotellut ympähriinsä ja yrittäny priorisoijja kotitenttien viimeistelyä nii on tää naputtelu jääny. Ekan tentin sain eilen tehtyä ja lähetettyä, toka oli tarkotus viimeistellä tänhään, mutta opettajalta olikin tullut viestiä päivän lisäajasta kun yhdesä ohjeistuksessa oli alveolaarisen tilalle lipsahtanut sana velaarinen ja se vois kauheesti aiheuttaa hämmennystä. Otan ilomielin vastaan laiskottelumahiksen, tähtään viimetiphaan huomenna jossain kivassa kahvilassa sitten. Ja niitä kivoja kahviloita on San Franciscossa TUHAT! Tämä on ihana potenssiin ihana kaupunki, kerron sitten sunnuntaina lissää. Se on vika postaus tältä mantehreelta ja tältä seikkailulta sitten, aika hurjaa. Keskiviikkona tuun Helsinkhiin, ihana ajatus, jolle oon hetki hetkeltä valhmiimpi. Siks olikin niin villiä, että Buffalosta lähteminen tuntu kauhean vaikealta – kun haluan jo tosi kovasti kotia. Mutta niin sanoo Kyllikki, miten tuossa otsikossa, ja sitten jatkaa: ”Muutokset [huokaus] ovat vaikeita ja pelottavia.”, että siks ehkä on tällanen hassu fiilis. 4 kuukauessa ehtii jo kehittää aivan uuen rutiinin ja siinä on mukava olla. Ja toki ne ihmiset, niitä tullee niin kova ikävä. Henni sano, että on rankkaa hajottaa sydäntänsä, jättää pieniä palasia ympähriinsä.

Pakkaaminen oli kamalaa, tavaraa oli niin hirveästi ja jätin sen tietty ihan todella viime tinkhaan. Alotin joskus yhen aikhoin yöllä, lentokentälle piti lähteä puol neljän aikhoin. Oli tärkeämpää käyvä sanomassa heiheit tyypeille ja tehjä vikoja Buffalojuttuja niinku syyä bageleita. Toki olin vielä niin ässä tohelo, että kolmen aikhoin lukittin itteni huohneen ulkopuolelle, eikä huonekaveri heränny koputuksiin kun sei taija käyttää kuulolaitettansa nukkuessaan, eeeeh. Onneks naapuri oli valveilla tenttilukupakertelujensa kans ja soitti RA:n häthiin. Meinas iskeä epätoivo. Ja ne tenttiluvut! Tyypit oli ihan paihneessa loppukokheittensa kansen, mulla oli vissiin aika poikkeuksellinen ohjelma, kun melkein kaikilla kursseilla oli välikokheet ja jatkuva arviointi, eikä oikein milhään kurssilla ollu varsinaista loppuloppukoetta. Onneks, koska en ois ehkä osannut opiskella tuolla, liika keskittyneisyyen ja paniikin ilmapiiri ahistaa ja mieluummin vaan huitelen.

(Joku vois sanoa osalle niistä panikoijista, että jos siitä arvosanasta on niin kauhean huolissaan, kantsis ehkä miettiä asiaa jo lukukauven alussa ja miettiä, mikä on itelle paras tapa saavuttaa toivottu lopputulema. Olin kyllä aika onnellinen syksyn opiskelufilosofiastani, ”arvosana ei ole päämäärä, se on sivutuote”, ja tuntuu siltä, että oikeasti pysyin tuossa mindsetissä ainakin suurimmaks osaks aikaa. En oo ees hirveesti katellut millaset kirjaimet saan pisteilläni, näkkee sittenko transkriptit tullee perästä. Eikhään net nyt läpi kuiten mene.)

Niin siitä pakkaamisesta piti vielä sanoa! Lentokentällä laukku paino sitten kauheasti, 53 poundsia, eli kolme sallittua enemmän. Kiva täti sano, että ota jotain pois ja jäi se vielä vähän yli, mutta se sano, että ei se nyt ole niin nöpönuukaa. Tai sitä se varmasti ois sanonu, jos olis puhunu esimerkiks suomea. Mutta takas ithään painoraja on 46, voi itku. Häätyy yrittää nyt lastata kaikki raskaat asiat rephuun ja keplotella. Ja vielä pitäis vaikka kuin moni joululahja hankkia Nykistä, aijjai. Osalle hankin kyllä kaivoja Keniaan tai muuta, ne ei onneks mee minun laukhuun. (VOI EI, huomasin just että kuulokkeitten piuha oli huonosti ja osa musiikista tihkui ulkopuolelle ja huonekavereita häirittemhään. Ei se nyt muuten niin kauheasti kai haittais, mutku tää on vähän nolosti Alanis Morrisettea.) Niin mutta Kyllikki sano tästä kans niin osuvasti, alleviivaisin, jos olis oma kirja: ”Koko ajan olen aivan hassun iloinen kaikesta tavarasa mikä vähenee. — Pumpuli vähenee, paperinenäliinat vähenevät. Eikä se kaikki paina mitään, vaan paperit, kirjat ja kengät, talvivaatteet.” Mie kans! Aamulla fiilistelin kynsilakkaa poistaessa, että nytpä painaa tämäkin kynsilakanpoistoaine matkalaukussa vähemmän. Tunari. (:

Niin ja siitä kans huomas, että oli vähän lähtökaihoa viikonloppuna kun otin kuvia ihan satunnaisista paikoista, jotka nyt ei oo sen kummempia tunteita herättäny missään aiemmassa vaiheessa lukukautta. Rutiinipaikkoja. Itkin vaan kerran kunnolla, olin just sanonut heiheit Hendrikille (jonka kans meillä on aina internet) ja kävin moikkaamassa Damienia nopsaan ja sitten sitä halatessa tuli yhtäkkiä tosi surkea olo ja märsäsin menehmään. Damienin ja Suzyn näen vielä Nykissä, vikat päivät huipussa kaupungissa huipussa seurassa, oon niin onnellinen.

Oi ja ihanaa, sain kielitietheen kotitehtävän takas ja oon sellanen vähän kujeilevainen aina niitten kans kun tykkään opettajasta kauheasti, ja tähän viimeisimphään olin kirjottanu viestiks yhteen tehtävhään, että frames of reference make my brain hurt ja että pistin sen statuksekseni ja kaks kaveria tykkäs siitä ja meitsin elämä on kyllä taas. Niin sitten se oli piirtänyt siihen pikkupeukun ja KRS likes this ja yliviivannu kaks ihmistä ja korvannut kolmosella. Aaaaa, ihana. Kerroinko jo kuin yks sosiologijamppa kertoi tutkimuksesta, jonka mukhaan eroottiset tuntemukset luennoitsijaa kohtaan lisää motivaatiota. En epäile. Ja sanoinko jo, että tää luennoitsija näyttää aika paljon Eliakselta? Ookoo, nyt punastun ja alkaa menehmään kohta häiritsevän rajan yli, tai meni jo, joten seuraava aihe, apua!

Aion nyt kattoa Pasilaa ja sitten pistää nukkuhmaan, aamulla häätyy pakata tuo tavarapaljous nyt jotenkin järkevästi. Hoksasin nämä Areenan Pasilat viime viikolla, ne on nyt minun orientaatio takas Suohmeen:

– tuli nyt jostain syystä miehleen, että minusta on hauskaa, että täällä saa kaljapullot auki korkkia kiertämällä, ihanko elokuvissa.

– jääkiekkopelissä oli ihanan kliseistä kans, kiertävä pussauskamera. Me olthiin ihan kaveriporukalla liikheellä, mutta kysyin kaveripojalta, oisko se suukottanut viehreistä tyttöä, jos kamera ois pysähtynyt kohdalle. Se meinas, että hell yeah, kun ei halua buuaavaa yleisöä. Sen toisella puolen istui poika ja kysyin, oisko se suukottanut sitä kans sitten ja sit se vaan nauroi, että noei, ja eihän se ikinä vierekkäitten poikien kohalle pysähtyis. Kaikenlaista.

– mulla oli kyllä aika ihana syksy. Kauhean moni kyseli, että hei miks ihmeessä Buffalo. En oikein osannu vastata siihen kunnola kertaakhaan, mutta mitä siihen ees vois vastata? Mietin varhmaan hakiessa, että sijainti on kätevä reissaamisen kannalta, eikä tarvii opiskella kirjallisuutta niinku monessa muussa kahdenvälisessä vaihtokohteessa. En muista oonko koskaan kysellyt oululaisilta kv-opiskelijoita, että hei, miks ihmeessä Oulu, onhan se nyt vähinthään yhtä satunnainen ku joku Buffalo.

– kirjallisuuesta ja yhestä kevyestä aasinsillasta (SF – siskoni on noita – this charming man) päätin, että nyt voin laittaa musiikiksi tämän, joka on lempparbiisejä ja haa mikä hassu video, mutta !!! käytin Wilden The Selfish Giantia kandintyössäni, tää oli nyt johdatus:

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: