Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Everything in its right place

Tavaroitten pakkaamisessa ja purkamisessa on sama ihana siisteys-aspekti. Vanha koti muuttu ihanan siistiksi ko kaikki tavarat oli laatikoissa ja isin pakettiauton kyytissä, niin siistiksi että olisin halunnu muuttaa sinne heti takas. Purkamisen lopputulema on ihanan siisti kans, kaikele tavaralle löytyy oma paikkansa ja hetken maallinen omaisuus on siististi hyllyssä, pinossa, aakkostettuna, värikoodattuna tai miten vain, järjestyksessä. Ootan sitä hetkeä nyt tosi kovasti, mutta tuntuu vain siltä, että se ei tule, pelkään ettei ikinä. Toisen elähmään muuttamisen isoin ongelma on se, että se elämä on ehitty jo täyttää kirjoila, vaatheila, astioilla, levyillä, pyyhkeillä – niin paljon ko neliömetrit antaa myöten. Ei ole olemassa tyhjiä kaappeja tai hyllyjä, mutta onneksi on olemassa valmius raivata ja karsia.

Karkasin viikoksi Ouhluun tekehmään vikoja työjuttuja (opintovaphaan eka virallinen päivä on 14.1.) ja jätin jälkheeni Eliaksen sängyn alle ja viehreen tavarakekoja, jotka oottaa vielä perkaamista. Olen vähän huono Turussa asuja, seuraavan kerran taijan ehtiä sinne vasta viikon päästä ja silloinki vain pariksi päivää ennen kolmen viikon Etiopia-seikkailua. Enimmät vaatheet sain jo viikattua kaappiin ja ne on nyt niin sievästi pinossa, etten uskalla ees hengittää niihin päin, etteivät vain menis samanlaisheen sekasorthoon ko minun vaatekaappi ruukaa ylheensä olla. Liinavaatheet on kans kauhniisti leiputtuna ja suurimmasta osasta Eliaksen epämääräsistä pussilakanoista ja pyyhkeistä hankkiuthiin erhoon hyvässä hengessä. Saan sitten kesälä leikellä ulkosalla matonkutheita. Arvelen, että suuri sota tullaan vielä käyhmään juomalaseista. Oon nyt kaks kertaa vihjassut, että ”uskollisesti palvelleet” Kotipizzan mainoslasit vois joutaa lasinkeräykseen minun kauniitten Iittala-juomalasien tieltä, mutta sielä ne on vielä kaapissa.

Vuokraisäntä kävi kans vaimonsa kans hakemassa allekirjotuksia vuokrasopimuksiin ja juttelemassa tulevista remonteista. Ihana mummo ja pappa, mulla on ikävä vanhoja ihmisiä! Mietin enemmän uutta kotitaloa ja minkälaisia ihmisiä sielä assuu. Näen tosi harvoin rappukäytävässä kethään enkä ole huomannu kuulevani naapureitten elämisen ääniä. Mietin, että voisin tehjä kanelipullia ja viiä niitä uusille naapureille. Voisin syä niitä myös ite, koska uunilämpimät kanelipullat on ehkä parasta mitä tiän. Turussa on astianpesukone, joten ehkä kehtaa ruveta laittahmaan muutaki ko popkornia ruaks. Yhen kerran olen kyllä syöny sieläki popkornia päivälliseks, vaikka Elias meinas kieltää, koska pitäis syyä lämmintä ruokaa. Haloo, popkornithan on lämpimiä, ne tullee mikrosta. Maanantaiaamun tiskaustuokio on kuulunu minun rituaaleihin jo jonku aikaa, mitäkhään uutta keksis – tiskikonheen täytössä ja tyhjennyksessä ei ole ehkä vastaavaa tunnelmaa.

Mutta nyt jatkan junailua Helsinkhiin (lennän huomenna Romaniaan, tämän yön olen ihan aikusena lentokenttähotellissa lentolaukkuni kans, jännittää!) enkä laitakhaan otsikon Radioheadia, vaan ihanaa Carla Brunia seuraavista syistä:

1. Vikan Oulun viikon minua majoitti ihana Niina, ihanaa musiikkia ihanalle kämppikselle!
2. Pääsin ranskan jatkokurssin läpi, jippii, ekat opintopisteet alkavan opintovaphaan kunniaksi!
3. Norwegianilla oli aivan liian ja inhottavan halpoja lentoja tarjouksessa, mulla on tarve päästä Pariisiin, mutta aika, raha ja hiilidioksidi estää.
4. Saippuakuplat on kivoja.

ps. hain opintotukea ja täytin lomakkeeseen siviilisäätyni. Oli tosi kummallista täyttää avopuoliso-kohtia, mietin että kyllähän tästä pitäis kai neuvotella Eliaksen kans. Hassua, miten byrokratia tuntu tekevän tästä jutusta yhtäkkiä paljon merkittävämmän askehleen ko kaikki muu tähän mennessä tapahtunu.

Seikkailu Suomen Turussa

Hei seikkailen taas! Kaverin äiti oli meinannu, että vaihtoon voi lähteä lähellekki ja muistin sitten tämän vaihtoblogin. Luin Oulu-Tampere-välilä vanhat postaukset ja fiilistelin ehkä elämäni siisteintä syksyä ja toivon kovasti, että tästä seuraavasta seikkailusta tullee yhtä hieno. Tai ainaki reipas ja aikaansaava ja rakkautta täynä. Turussa! Olen aina tai kymmenen vuotta tykänny Turusta ja muutan sinne opintovaphaan ajaksi hellun tykö. Jännittävä nähjä onko Turku mulle yhtä lempeämielinen. Toivoisin että vähinthään loppuis eksymiset. Parin vuen riiustelun aikana en ole vieläkhään oppinu kulkehmaan Eliaksen tyköä rautatieasemalle kaikkia reittejä, ossaan mennä vain kateetteja pitkin ja silloin matka on tietty vähän pitempi, tietää Pythagoras. Ei siinä kovin kummosta hypotenuusa-reittiä kyllä oikein ees ole, mutta melkein. Paitsi että nyt ei tarvita ehkä just sitä reittiä, voi olla kulkematta koko ajan.

Nyt on 2013 ja alkaa asuminen. Muuttoretki tehtiin isin kans jo välipäivinä 2012 ja se oli ehkä stressaavinta ikinä. Kolme yötä neljän tunnin yöunila (ekan yön valvomisista ei kyllä voi syyttää muuttoa, se oli joululahjakirjan vika, ja tokana yönä oli täysikuu, nukun aina huonosti silloin) ja kauheasti tavaraa, jota olisin halunnu lajitella ja muistella enemmän. 2000 kilometriä Kolari-Oulu-Turku-Oulu-Kolaria ja samoja uutisia tunnin välein. Mulla ei ole koskaan ollu niin punasia silmiä ko tämän urakan jälkheen, Elias ehkä mietti, että minkäköhän demonin se on ottanu luoksensa. Tein aika ison tavararaivauksen jo vuos takaperin Buffalon jälkheen, mutta nyt oli tarkotuksena luopua vielä enemmän. Onnistu ihan hyvin, koko minun maallinen omaisuus mahtuu alle 20 laatikkoon, joista osa on Turussa ja osa Kolarissa pitempiaikasessa säilytyksessä. Rankkaa se oli, mulla oli ihana koti Oulussa, eka asunto joka on kodilta tuntunu, ja siellä esihneitä, jotka teki siitä kodin. En oikein tiä missä minun koti nyt on, onko se niissä purkamattomissa laatikoissa vai riittääkö Turku ja hellu.

Muuttoretkessä hauskinta oli viettää isä-tyär-laatuaikaa. Pelottavinta oli Närpiön aavemaisesti valaistut kasvihuohneet pilkkopimeässä maalaismaisemassa. — En oikein tiä mistä seikkailuista aion kirjottaa tänne, Turku-seikkailu on varmasti hyvä, mutta ehkä edelliseen verrattuna hippusen arkisempi. 2011 blogissa kestoteemoja näytti olevan talvisota ja soijarouhe. Nyt en taija kirjottaa niistä, mutta ehkä keksin toisenlaisia satunnaisia kertomuksia.

Turku-tykkääminen alko kesällä 2003, olima silloin tyärten kans ekalla festarireissulla Ruisrockissa. Tänä kesänä sielä on Kerkko ja muut, ehkä meki taas:

ps. Minusta on muuten hauskaa, että sanothaan Suomen Turku – se on vähän niinku jokivarressa ko on Suomen Kolari ja Ruottin Kolari. Tai no, sannooko kukhaan Suomen Kolari? Ehkä net sielä Ruottin puolela?

Ajatella, olen ollut 55 päivää laivassa, ja näin vaikeaa on lähteä.

Sanoin heiheit Buffalolle jo viime sunnuntaina, mutta oon niin liihotellut ympähriinsä ja yrittäny priorisoijja kotitenttien viimeistelyä nii on tää naputtelu jääny. Ekan tentin sain eilen tehtyä ja lähetettyä, toka oli tarkotus viimeistellä tänhään, mutta opettajalta olikin tullut viestiä päivän lisäajasta kun yhdesä ohjeistuksessa oli alveolaarisen tilalle lipsahtanut sana velaarinen ja se vois kauheesti aiheuttaa hämmennystä. Otan ilomielin vastaan laiskottelumahiksen, tähtään viimetiphaan huomenna jossain kivassa kahvilassa sitten. Ja niitä kivoja kahviloita on San Franciscossa TUHAT! Tämä on ihana potenssiin ihana kaupunki, kerron sitten sunnuntaina lissää. Se on vika postaus tältä mantehreelta ja tältä seikkailulta sitten, aika hurjaa. Keskiviikkona tuun Helsinkhiin, ihana ajatus, jolle oon hetki hetkeltä valhmiimpi. Siks olikin niin villiä, että Buffalosta lähteminen tuntu kauhean vaikealta – kun haluan jo tosi kovasti kotia. Mutta niin sanoo Kyllikki, miten tuossa otsikossa, ja sitten jatkaa: ”Muutokset [huokaus] ovat vaikeita ja pelottavia.”, että siks ehkä on tällanen hassu fiilis. 4 kuukauessa ehtii jo kehittää aivan uuen rutiinin ja siinä on mukava olla. Ja toki ne ihmiset, niitä tullee niin kova ikävä. Henni sano, että on rankkaa hajottaa sydäntänsä, jättää pieniä palasia ympähriinsä.

Pakkaaminen oli kamalaa, tavaraa oli niin hirveästi ja jätin sen tietty ihan todella viime tinkhaan. Alotin joskus yhen aikhoin yöllä, lentokentälle piti lähteä puol neljän aikhoin. Oli tärkeämpää käyvä sanomassa heiheit tyypeille ja tehjä vikoja Buffalojuttuja niinku syyä bageleita. Toki olin vielä niin ässä tohelo, että kolmen aikhoin lukittin itteni huohneen ulkopuolelle, eikä huonekaveri heränny koputuksiin kun sei taija käyttää kuulolaitettansa nukkuessaan, eeeeh. Onneks naapuri oli valveilla tenttilukupakertelujensa kans ja soitti RA:n häthiin. Meinas iskeä epätoivo. Ja ne tenttiluvut! Tyypit oli ihan paihneessa loppukokheittensa kansen, mulla oli vissiin aika poikkeuksellinen ohjelma, kun melkein kaikilla kursseilla oli välikokheet ja jatkuva arviointi, eikä oikein milhään kurssilla ollu varsinaista loppuloppukoetta. Onneks, koska en ois ehkä osannut opiskella tuolla, liika keskittyneisyyen ja paniikin ilmapiiri ahistaa ja mieluummin vaan huitelen.

(Joku vois sanoa osalle niistä panikoijista, että jos siitä arvosanasta on niin kauhean huolissaan, kantsis ehkä miettiä asiaa jo lukukauven alussa ja miettiä, mikä on itelle paras tapa saavuttaa toivottu lopputulema. Olin kyllä aika onnellinen syksyn opiskelufilosofiastani, ”arvosana ei ole päämäärä, se on sivutuote”, ja tuntuu siltä, että oikeasti pysyin tuossa mindsetissä ainakin suurimmaks osaks aikaa. En oo ees hirveesti katellut millaset kirjaimet saan pisteilläni, näkkee sittenko transkriptit tullee perästä. Eikhään net nyt läpi kuiten mene.)

Niin siitä pakkaamisesta piti vielä sanoa! Lentokentällä laukku paino sitten kauheasti, 53 poundsia, eli kolme sallittua enemmän. Kiva täti sano, että ota jotain pois ja jäi se vielä vähän yli, mutta se sano, että ei se nyt ole niin nöpönuukaa. Tai sitä se varmasti ois sanonu, jos olis puhunu esimerkiks suomea. Mutta takas ithään painoraja on 46, voi itku. Häätyy yrittää nyt lastata kaikki raskaat asiat rephuun ja keplotella. Ja vielä pitäis vaikka kuin moni joululahja hankkia Nykistä, aijjai. Osalle hankin kyllä kaivoja Keniaan tai muuta, ne ei onneks mee minun laukhuun. (VOI EI, huomasin just että kuulokkeitten piuha oli huonosti ja osa musiikista tihkui ulkopuolelle ja huonekavereita häirittemhään. Ei se nyt muuten niin kauheasti kai haittais, mutku tää on vähän nolosti Alanis Morrisettea.) Niin mutta Kyllikki sano tästä kans niin osuvasti, alleviivaisin, jos olis oma kirja: ”Koko ajan olen aivan hassun iloinen kaikesta tavarasa mikä vähenee. — Pumpuli vähenee, paperinenäliinat vähenevät. Eikä se kaikki paina mitään, vaan paperit, kirjat ja kengät, talvivaatteet.” Mie kans! Aamulla fiilistelin kynsilakkaa poistaessa, että nytpä painaa tämäkin kynsilakanpoistoaine matkalaukussa vähemmän. Tunari. (:

Niin ja siitä kans huomas, että oli vähän lähtökaihoa viikonloppuna kun otin kuvia ihan satunnaisista paikoista, jotka nyt ei oo sen kummempia tunteita herättäny missään aiemmassa vaiheessa lukukautta. Rutiinipaikkoja. Itkin vaan kerran kunnolla, olin just sanonut heiheit Hendrikille (jonka kans meillä on aina internet) ja kävin moikkaamassa Damienia nopsaan ja sitten sitä halatessa tuli yhtäkkiä tosi surkea olo ja märsäsin menehmään. Damienin ja Suzyn näen vielä Nykissä, vikat päivät huipussa kaupungissa huipussa seurassa, oon niin onnellinen.

Oi ja ihanaa, sain kielitietheen kotitehtävän takas ja oon sellanen vähän kujeilevainen aina niitten kans kun tykkään opettajasta kauheasti, ja tähän viimeisimphään olin kirjottanu viestiks yhteen tehtävhään, että frames of reference make my brain hurt ja että pistin sen statuksekseni ja kaks kaveria tykkäs siitä ja meitsin elämä on kyllä taas. Niin sitten se oli piirtänyt siihen pikkupeukun ja KRS likes this ja yliviivannu kaks ihmistä ja korvannut kolmosella. Aaaaa, ihana. Kerroinko jo kuin yks sosiologijamppa kertoi tutkimuksesta, jonka mukhaan eroottiset tuntemukset luennoitsijaa kohtaan lisää motivaatiota. En epäile. Ja sanoinko jo, että tää luennoitsija näyttää aika paljon Eliakselta? Ookoo, nyt punastun ja alkaa menehmään kohta häiritsevän rajan yli, tai meni jo, joten seuraava aihe, apua!

Aion nyt kattoa Pasilaa ja sitten pistää nukkuhmaan, aamulla häätyy pakata tuo tavarapaljous nyt jotenkin järkevästi. Hoksasin nämä Areenan Pasilat viime viikolla, ne on nyt minun orientaatio takas Suohmeen:

– tuli nyt jostain syystä miehleen, että minusta on hauskaa, että täällä saa kaljapullot auki korkkia kiertämällä, ihanko elokuvissa.

– jääkiekkopelissä oli ihanan kliseistä kans, kiertävä pussauskamera. Me olthiin ihan kaveriporukalla liikheellä, mutta kysyin kaveripojalta, oisko se suukottanut viehreistä tyttöä, jos kamera ois pysähtynyt kohdalle. Se meinas, että hell yeah, kun ei halua buuaavaa yleisöä. Sen toisella puolen istui poika ja kysyin, oisko se suukottanut sitä kans sitten ja sit se vaan nauroi, että noei, ja eihän se ikinä vierekkäitten poikien kohalle pysähtyis. Kaikenlaista.

– mulla oli kyllä aika ihana syksy. Kauhean moni kyseli, että hei miks ihmeessä Buffalo. En oikein osannu vastata siihen kunnola kertaakhaan, mutta mitä siihen ees vois vastata? Mietin varhmaan hakiessa, että sijainti on kätevä reissaamisen kannalta, eikä tarvii opiskella kirjallisuutta niinku monessa muussa kahdenvälisessä vaihtokohteessa. En muista oonko koskaan kysellyt oululaisilta kv-opiskelijoita, että hei, miks ihmeessä Oulu, onhan se nyt vähinthään yhtä satunnainen ku joku Buffalo.

– kirjallisuuesta ja yhestä kevyestä aasinsillasta (SF – siskoni on noita – this charming man) päätin, että nyt voin laittaa musiikiksi tämän, joka on lempparbiisejä ja haa mikä hassu video, mutta !!! käytin Wilden The Selfish Giantia kandintyössäni, tää oli nyt johdatus:

 

 

Halaispa joku minua just nyt.

Kolmen minuutin päästä alkaa tämä Megabussi liikkua ja sitten oon kohta taas Buffalossa. Kävin sekuvain piipahtamassa ominpäin Torontossa viikonlopun verran ja totta kai oli taas aika ihanaa. Yksin reissaaminen on joskus just sitä mitä haluan tehjä, kun nyt oli niin spesifit suunnitelmat, että matkakaverin löytäminen näille seikkailuille ei välttis ois ollu helpointa. Mutta enimmäkseen on ehkä ihan mukava kulkea hyvässä seurassa. Nyt liikuthaan. Heihei ihana Toronto, toivottavasti joskus taas nähjään. Ja mikskäpä ei nähtäis: juttelin hostellissa (maailman paras Planet Traveller, jos ikinä yövytte Torontossa, suosittelen kyllä tätä ihan ykköseniten) suomalaisen jampan kans, ja se kerto, että olivat kaverin kans saahneet menopaluut 400 eurolla, ja siitä tuli sellanen fiilis, että joo, eihän tää nyt niin tavoittamaton maailma oo.

Mulla piti olla teemana Rush, mutta matkan varrella huomasin teemailevani muita juttuja kans, niinku vaikka vampyyreita. Mutta tämä bussi hyppii hirveänä, laattaan kohta jos jatkan naputtamista. Palathaan asiaan Buffalossa, ok.

En ookhaan vielä sielä. Tai, en oikein tiä missä. Saatoin just kävelläkin jenkkien puolelle, olhaan rajalla ja ootellaan, että koko bussiseurue käy läpi valaisut ja haastattelut. Mulla oli kiva tullimies ja se halus tietää onko mulla kavereita Torontossa ja missä kaikkialla kävin sielä ja mitä ostin. En kertonu Rush-kierroksesta, mutta muut jutut paljastin. Ei ne kaikki ole yhtään yrmyjä, mulla on melkein aina vaan ollu tosi kivoja, ja nyt yks kehui minua gracefuliks kun siinä törppöilin poislähtiessä. Ever so. Mutta oispa vain villi jos Kolarin rajalaki häätyis käyvä tämmöset ruljanssit jos haluais käyvä Ruottin kaupasta ostamassa näkkäriä. Tai Julmustia, koska kohta on joulu.

Kerroin sille tullimiehelle, että kävin designmuseossa ja Ontarion taidegalleriassa. Eka oli outo kokemus, olin ihan ainoa koko paikassa. Näyttelynä oli joku designkilpailu ja sen voittajat ja kunniamainitut, arkkitehtuuria ja vaatteita ja sisustusta ja viestintää ja melkein mitä vain. Oli hassua nähjä siellä palkittujen joukossa juttuja, joita olin aiemmilla Torontovisiiteillä ihmetelly, niinku se vesiputoushässäkkätaide, joka oli ihan satunnaisessa paikassa satamassa, jonne ei ehkä kukhaan ikinä eksy. No, se oli laitettu sinne just siks, että ihmiset alkais eksyä. Taidegalleriassa oli Chagallin ja muitten venäläisten avantgardistien näyttely, mutta se oli aika tyyris, eikä kuulemma kovin vahva, niin skippasin sitten sen ja kävin vaan museokaupasta hakemassa Chagallin pikkujulisteen ihanasta arjesta, jossa se pussaa sen vaimoa Bellaa.

Bella! Ne vampyyrit! Lolz Twilight-aasinsillalle. Tää on kyllä varmasti epäpyhin juttu, saaha nyt Chagallista mieleyhtymä kimallevampyyreihin. Jos haluaa nähjä Twilight-leffan kantsii käyvä kattoon se kaupungissa, jossa ei tunne kethään ja lipun saa lunastettua automaatista, niin ettei varmasti tarvi kohdata häpeillen edes lippumyyjää. Minua hävetti oikeasti niin superpaljon, että pietin katseen maassa koko ajan ennen leffan alkamista ja leffan ajan kirjotin muka muistiinpanoja, että ihmiset ehkä luulis, että oon siellä vaikka koulutehtävän takia. Oon ihan hullu, ja tää on niin just spotlight effect -viestintäteorian mukaista itsekuvaa. Mutta siis oikeasti. Se oli niin hauska! En muista koska oisin viimeks nauranu leffassa veet silmissä, olkoonki että tässä sei ehkä ollut tarkotus. En tajua miten oon voinu lukea sen neljännen kirjan tajuamatta kuinka hitsin naurettava juoni on. Suosittelen kyllä lämpimästi, haters gonna hate, mutta vaikka ois kuin Twilight-penseilijä, on vaan pakko arvostaa laadukasta huonoa leffaa.

Toka vampyyrileffa oli supersiisti ja superhyvä ja kaikki oli aivan superia: olohuoneeseen rakennettu kotielokuvateatteri, sitä pyöritti sellanen vanha jamppa, sielä oli jotain parikymmentä tietokonetuolia ja valkokangas ja kaikkia siistejä julisteita ja illan ohjelmassa oli mykkäelokuva Nosferatu vuodelta 1922 ja taustamusiikiks oli poimittu Radioheadin biisejä Kid A:lta ja OK Computerilta. Vitsit oli mainio. No surprises soi melkein lopussa kun Ellen päätti uhrata ittensä karmealle kreiville ja huijaa miehensä pois huohneesta. Siellä tuoksu punaviinille ja rappusiin oli kaiverrettu Huxley-lainaus ja minun lisäks yleisössä oli vaan yks tyyppi, joka kisko kaljaa koko leffan ajan. Se vaikutti kivalta, mutta me lähettiin ekasta risteyksestä eri suunthiin. Oon kirjottanu tätä liian monissa pätkissä, ei mithään ajatusta ja muistoa mitä oon aiemmin sanonu ja mitä jättäny kertomatta.

Vikalla viikolla Buffalossa aion: lukea reippaasti tentteihin, nähjä kaikkia ihania tyyppejä, joita tuun ikävöihmään kovasti, pelata pingistä, syyä paljon bageleita, käyvä kirjajulistepainotaidepaikassa, kirjakauppailla muumikirjoja enkuks eräille, käyvä kattoon lätkää, vikat rommikolailtamat ehkä toivottavasti, pakata ja huokailla, suunnitella innolla san franciscoa, eurooppalaisten kanssa joulu, kirjottaa paljon palautetta kursseista, tofuquesadilla ja ihan varmasti itkeskellä, nyt jo melkein nyyhkityttää ajatella. Halaispa joku minua just nyt.

Otan nyt päivätirsat, näitten jälkheen:

– en ala: ens kevhäänä on kaikkia huippuja keikkoja täällä, miksei nyt syksyllä tullu vasthaan! Vaikka Arctic Monkeys & Asteroid Galaxy Tour! Niinjoo, ja lisäsin tänä viikonloppuna uuen asian katumisasioitten listalle, kun Rushin missaaminen poistui sieltä ihanasti toukokuussa: etten ikinä nähny Beatlesia livenä. Käytännössä toki ois ollut haastavahko, joku vois väittää, mutta saa sitä silti harmitella ja niin teen.

– paras dollarilöytö koskaan: piipahdin hetken mielijohteesta antiikkimarkkinoille ja sielä oli vaikka mitä kaunista ja kahlailin läpi rintamerkkiläjää, kun uuessa punasessa takissa ei oo vielä mithään merkkiä, ja jotainhan tietty häätyy olla, jos takki haluaa olla Annakaisan. Ja sitten löysin! Radioasema CFNY:n merkin! Rush-viikonlopun täydellinen huipentuma, koska Spirit of the Radio ja begin the day with a friendly voice! Samoilla antiikkimarkkinoilla bongasin myös Iittalan laseja, Wirkkaloita oli ihana hypistellä ja miettiä kotia – meillä on aina joulupöydässä niitä laseja ja mie juon Julmustia.

– se lätkäpeli oli huikeaaa! Tai no, ei sen huikeampaa välttämättä ku käyvä kattoon kärppiä, mutta koska sekin on minusta lähtökohtasesti aika huikeaa, niin totta kai olin fiiliksissä tästä kans sitten. Hurrasin Ville Leinolle suomeks, ja kun kaikkia nauratti sanoin vaan, että kyllä Ville ymmärtää ja tuntee sydämessään (varmastikhaan sei kuullu, olthiin niin korkealla, vaikka olin aika kovaääninen). Hävittiin silti ja Ville missas supermakean maalauspaikan ihan loppuhetkillä. Ei nää oo nopeita, miks kirjotan näin paljon! Oli tarkotuksena, että jää tämä NHL-ihmettely yhteen pelhiin, mutta jäin koukkuun ja hankin opiskelijahintasen lipun keskiviikon pelhiin Philadelphiaa vasthaan. Jouvun sen takia skipata ihanan kielitietheen luentoni, mutta käyn moikkaamassa luennoitsijaa sitten sen vastaanottoajalla ja jutskaamassa juttuja.

– voisin laittaa Beatlesia tai Rushia, niitä molempia oon fiilistelly aika paljon tässä nyt kuluhneella viikolla, mutta molempia oon myös linkkaillut. Siks laitan tämän ja selitykseks: Mulla on ihana lemppariliike Lilith Torontossa, siellä on sellanen vaatetusalan opiskelija ompelukonheen kans, tekee ihania koruja ja vaatteita kierrätystavaroista ja voi kaikkea muokata paikan päällä sopivamman kokoseks. Se tyttö siellä on tosi kiva ja herttanen ja tänä viikonloppuna niitten radiosta tuli tämä biisi ja se lauleli hiljaa mukana tiskin takana, ja soli minusta vaan jotenkin tosi hellyyttävä, ja nyt oon kuunnellu tätä itekki tosi paljon ja vaikka ihan tällaset fiilikset ei ookhaan, niin tämä on nyt jotenkin hyvä ja kauhean itkettävä, mulla on oikeasti aika surullinen olo täältä pois lähtemisestä, vaikka ootankin kotia ja kaikkia teitä tosi tosi paljon:

 

 

Voi vitsit, oisin tietty voinu linkata kans sitä Radioheadia! No hei, teen sen, mikspä en tekis, minun blogi ja minun säännöt, ei oo pakko olla vaan yks video per postaus! ja kaksoispiste

 

 

Musiikkivideot on ihania. Annoin äsken luennoitsijalle salmiakkia, toivottavasti ei vaikuta arvosanhaan.

Montreal ja kahvi!

Montreal on ehkä ihanin kaupunki, jossa oon ikinä käyny. Voisin jättää tämän tekstin vaikka tähän, kun tuntuu vähän siltä, etten pysty tuota oikein perustellakhaan. Ei me tehty ees ihan hirveästi ohjelmanumeroisia juttuja, vaan kuljeskelthiin ympähriinsä ja huokailin joka kadunkulmassa, että vitsit, I just really really love this city. Keskiviikko ja torstai oli ihanaa lumimaisemaa, kiivethiin Royal-vuoren huipulle ja tuli sellanen tunturinvallotusolo, vähän. Ei se ole oikeasti mikhään vuori, enempi kukkulamitoissa ja ylös menthiin enimmäkseen rappusia pitkin, mutta ihan melkein kaupungin keskellä ja lumiset maisemat olit kauneimmat. Siitä se kaupunki on kans saanu nimensä, Mont Royal.

Fanitan taloja ihan joka kaupungissa mihin meen, kaikkia sieviä. Tuolla oli tosi söpöjä kakskerroksisia, joihin meni yläkerthaan kans ulkopuolelta rappuset. Ei välttämättä turvallisin ratkaisu talviliukhailla, mutta mahottoman herttanen. Paljon graffititaidetta kans, tiilitaloja ja koristejuttuja ja värikkäitä ovia ja ikkunapieliä. Haluaisin oppia enemmän arkkitehtuurista, nyt vaan fiilistelen fiilispohjalta. Mutta on sekin kyllä ihanaa, ei kaikesta nauttimisasioista välttämättä nyt tarvikhaan tehjä niin analyyttista. Niin ja kaikki puhuu ranskaa, sikskin ehkä tuntu tosi lomailulta. Tsekkasin luotettavasta lähteestä, että vähän reilu puolet puhuu ranskaa ykköskielehnään – tuntu paljon vahvemmin ranskankieliseltä kyllä, paikoin ei ollu mithään kylttiä tai muuta englanniks ja katupuheensorina enimmäkseen ranskaks kans.

Lumen lisäks joulufiilistä lisäs se, että Montreal oli ihan oikeasti puettu jo jouluasuun valoilla ja koristeilla – jenkit vouhotti vielä kiitospäiväänsä, joten kaikki jouluviittaukset on olheet aika varovaisia toistaseks. Ehkä nekin nyt innostuu kun siitä pyhästä päästiin. En kyllä oo ihan vakuuttunu tästä kiitospäivästä – me laitethiin kiitospäivän ateria päivän myöhässä (uunijuureksia, karpalotofuja, ricottakesäkurpitsaa ja jälkkäriksi kurpitsajuustokakkua = nam nam) perjantaina, ja siinä ähkystä selviytyessä mietiskelin vaan, että ei oo kyllä kauhean välkkyä porukkaa nämä jenkit, ihan tieten tahtoen tekevät sellasen kauhean ruokakooman itelleen kaks kertaa vuojessa. Missä on itsesuojeluvaisto! Olin eniten kiitollinen lumesta, vaikka sitä ei ollukhaan enhää perjantaina – siitä tuli niin kotoisa olo. Buffalossa ei oo näkyny vieläkhän sellasta kunnon lunta, leijuhiutahleita vain. Lumesta tuli myös märät lenkkarit ja sukat, surkeeta, mutta onneks löysin siniset kumpparit, niitten kans taivallus oli heti kuivempaa ja kivempaa.

Yritän miettiä mistä tykkäsin eniten, ja jos yks paikka pitäis valita turisteille suositeltavaks, sanoisin että vanha Montreal & satama-alue. Siellä oli ainakin tähän aikhaan vuojesta tosi rauhallista kulkea, ja vanhan Montrealin talot ja tunnelma oli niin lämmin ja eurooppalainen. Tuotaki oon kyllä kans miettiny, ”eurooppalainen”, sanon niin monesta asiasta kehuna, koska tykkään Euroopastani, mutta ihan ku sen vois jotenkin summata yheks ominaisuudeks ja Eurooppa ei olis diverse eli, ömm, no just se.

Mulla soi nyt herätys sen merkiks, että puolen tunnin päästä alkaa jooga – meen nyt käyhmän siellä ja tuun sitten pikapikaa takas kertoon ainakin vielä sen, miks otsikossa lukee kahvi.

***

Voi tööt, jooga oli peruttu. Tai opettaja oli siellä ja muutama muu, mutta sali oli täynnä sänkyjä. Vähän outoa, mutta ei siellä oikeen joogata voitu. Mulla oli niin huippusuunnitelma, että joogan jälkheen voisin hakea jotain törspöruokaa ja olla tuntematta syyllisyyttä. Nyt hain sitten vaan sitä ruokaa, ehkä ihan pienellä syyllisyydellä. Kävelin kuiten koko matkan, eli ihan hyvä. Ja tofu quesadilla oli aika herkku mmm. Söin sen ja kattoin uusimman jakson Pasilaa, mainiota maanantaita teillekin vaan.

Ja se kahvi: oon alkanu juoda sitä! Tai no, kahvipuristit on varppina heti niskassa kun kerron, että kittaan ainoastaan karamellibruleelattea kermavaahon kans, mutta se maistuu ihan selvästi kahville, ja minusta son hyvvää, ja ennen kaikki kahvilta maistuva oli kamalaa. Jossain Starbucksissa viime aikoina sain pikkunäytteen sitä ja olin ihan vau, ja nyt se on kaiken aikaa mielessä. Tai no ei kaiken aikaa, se olis outoa, mutta riittävän useasti, että koen olevani jonkinlainen narkkari jo heti nyt. Nuo Starbucksit on kyllä kans tämän minun elämisen kannalta hirveän ongelmallisia, kun en haluais tykätä niistä yhtään, mutta ne on silti niin kivoja opiskelupaikkoja ja kahvi (!) on hyvvää ja musiikki lepposaa easy listeningiä ja aina välissä jotain superhuippua regina spektoria tai muuta! Muttajoo, Suomessa saa sitten taas olla kivojen pikkukahviloitten äärellä, ehkä tämä S-hömpötys on vaan sellasta paremman puutteessa.

Joopajoo, ja kohta lähethään käyhmään keikka ostoskeskuksessa, joten:

– aion ostaa meitsi buffalosydän lätkä -paijan, siks olhaan nyt menossa kohta. Paijan aion laittaa päälle huomiseen Sabres-matsiin, oon siitä aika innoissani ja kahlannu hirveesti NHL-statseja, vaikka pitäis tehjä opiskeluhommia ja vaikka NHL ei nyt oo juurikhaan kiinnostanu oikein koskaan. Hauska juttu: katothiin Montrealissa Canadiens-peli pubissa, selostus ja kaikki oli ranskaks, ja myös liigan nimi oli eri, LHN! Ligue Nationale de Hockey! Hauskaa.

– tatskamörssäri, joka teki tofuquesadillani kysyi, että mistä oon kotosin, ja ku sanoin, että Suomesta se oli ihan jee, haluais joskus käyvä siellä ja on pelannut lätkää Venäjällä ja joukkueessa oli suomalaisia, jotka syötti sille silliä, eikä se tykänny. Sanoin, että miekhään en kyllä tykkää sillistä ja sitä nauratti ja se anto mulle ekstraquacamolet. Kiitos silli.

– viien minuutin päästä häätyis olla pihalla, help help, ei mulla oo aikaa ees näille nopeille, mutta sen haluan vielä kertoa, koska Kolari-tytöt ainaski tietää: lauloin Montrealin yössä kaverille ja sen saksalaisille kavereille, jotka opiskelee siellä was macht ihr denn hier -biisiä kasiluokan sanakoemeiningeistä ja se oli kuulkaa varsinainen hitti. 😀 Kaveri teki siihen taustat (en suostunu vielä äänittämhään omia lauluosuuksia) ja kuvathiin ympäri Montrealia pätkiä musiikkivideota varten. Enpä olis silloin arvannu. 😀

– niin ja herkku-Montreal-ruoka: poutine! Ranskalaisia, kastiketta ja juustopaloja, kuulostaako vähän hyvältä? Tehen sitten Suomessa.

– nyt taas sain Montreal-fiilistelyvaihteen päälle, joten:

 

 

Pistin tämän jo facebookkiinkin, koska se on ihana ja olin Montrealissa eli hauskaa, ja siellä hoksautethiin, että videolla näkkyy Buffalo-kylttiä! Niinpäs onkin! Eli tsekatkaapa, huippubiisi ja meitsin hoodsit!

 

Täältä tullee aurinko (ja lumi!)

Hei ja terkkuja bussista Montrealiin! Viikonlopun New Haven & NYC –reissun jäljiltä olin niin tööt eilisen varikkopysähyksen aikana Buffalossa, että jäi blogimeiningit välistä, buu. Koko viikko on ollu vähän väsynyttä, sellasta syysloman kaipuuta ja odottelua. Meillä alko nyt lomaviikko, kauhean myöhään. Sitku tämä on ohi, on enhää pari viikkoa opiskelua ja alkaa joululoma – en sitten tiiä onko tää ihan vakikäytäntö venyttää näin myöhälle, vai ainoastaan kiitospäivän takia. Se on torstaina. Paitsi hei luulen kyllä, että se on aina marraskuun kolmas tai neljäs torstai tai jotain siihen suunthaan, joten mikskäpä se kauheasti vaikuttais. En oo ihan fiiliksissäni siitä, ootan vaan kauheasti, että pääsisin käsiks joulunodotukseen. Torontossa oli jo ihanasti kuusia ja koristheita ja valoja, ne vietti fiksusti oman kiitospäivänsä pois alta jo viime kuussa tai tämän kuun alussa tai joskus.

Yritän miettiä mitä tehin viime viikolla ennen viikonloppuselotuksia, mutta en muista yhtään. Tai muistan jotain: en oo nykyään enhää ihan täysin päätön kana rakettipallossa! Pelasin yhtä poikaa vasthaan ja teeskentelin muistavani pistheet väärin, ettei sille tulis kauhean paha mieli mulle häviämisestä. Oon kyllä melko varma, ettei se ollu minun viikon kohokohta. Harmi, ettei mulla oo kalenteria messissä, voisin fuskata ja kattoa sieltä. Olin muka ihan hurjan kiihreinenki, miksen keksi yhtä ainoaa siistiä juttua! No, joskus on vaan arki, eikä se haittaa.

HEI NYT MUISTAN, tiistaina kaveri opetti mulle lätkäsanastoa englanniks, että oon sitten kartalla lomaviikon jälkheen ku menhään kathoon Sabresien peliä (siistiä). No siis joka tapauksessa, siinä terminologiasta keskusteltaessa tuli puheeks suomalaiset nimet ja sanoin, että tänhään (tai silloin) on sen ja sen nimipäivä. Jenkkikaveri oli ihan häh, mikä nimipäivä ja sitä ehkä nauratti ajatus. Selostin koko almanakkameiningin ja kuinka mulla ei oo nimipäivää ja kuinka oon pyytänyt hyyläisiä ystäviä lobbaahmaan siellä yliopistolhaan meitsin nimeä kalenterhiin (toivottavasti ootte muistahneet piettää asiaa esilä), ja sitten kaivoin esille finlexin ja kävin läpi nimilakia. Sen mielestä soli maailman pöyristyttävintä settiä: ”It’s my kid, I should be allowed to call it whatever I want to”, kauheen amerikkalaista.

Ja mitä ihmettä, olihan mulla viikossa vaikka mitä muita jännittäviä hetkiä: tapasin muutaman yliopiston suomalaisen tyypin ja sain puhua ihan oikeaa suomea kasvotusten oikeitten suomalaisten kans! Oon kyllä puhunu sellasessa herkässä mielentilassa suomea näille muillekin kavereille, mutta ne aina sannoo, että hei, ei me ymmärretä sinua.

Niin ja suomea ihan koko ajan vaan, perjantaina kans, ekaks aamupalalla superkivan Ainon seurassa (kiitti!). Kävin aamupalan jälkheen YK:n konttorilla turistikierroksella ja se oli kyllä tosi hyvä, suosittelen lämpimästi, eikä kymppidollarin opiskelijahinta ollu ihan kamala – sillä sai vielä 20 prossan alen niitten kirjakaupasta, joka oli i-ha-na. Oisin vaan halunnu kantaa sieltä läjän kirjoja, mutta sitten just tuo ”kantaa” alko tökkäseen. Ehkä meen vielä käyhmään sielä sitten joululahjaostoksilla ko ei tarvii ahtaa kaikkea rephuun. Eli oottakaa siis vaan kovia paketteja maailman pelastamisesta. YK:n omien rauhan ja rakkauden juttujen lisäks erityisesti kiinnosti simultaanitulkkaus. Se on kyllä superhaastavaa, onkhaan siihen erikseen jotain koulutusta jossain yliopistossa? Ei kyllä ehkä ihan minun juttu, mutta olis hauska työskennellä jollekin tuollaselle lafkalle, joka niin kovasti haluaa tehjä maailmasta paremman paikan. Oon niin nynny, mutta liikutuin melkein kyynehliin monissa kohtaa kierroksen aikana, varsinki niissä kohissa missä puhuthiin maamiinoista ja muista kamalista aseista, naisten sortamisesta ja siitä kuinka tärkeää koulutus on.

Sieltä New Havenhiin moikkaahmaan Jukkaa, joka on fysiikkasuperstara ja opiskelee Yalessa, ihanalla ihanalla kampuksella. Asuntolat ja akateemiset rakennukset oli kaikki niin sieviä, ihan linnoja, ja koko New Havenin pikkukeskusta oli hirveän viehättävä. Perjantaina menthiin jatko-opiskelijoitten baariin viettään iltaa, soli ihan tukossa ja Guinness oli halpaa, eli jes. Buffalossa ei oikein ole opiskelijabaareja, tajusin vasta siellä. Se meni kiinni jo kahelta ja olin ihan että häh, miks ihmeessä. Jukka selitti jotain osavaltion laista ja menin ihan hämilleni, että ei vaan meillä Buffalossa – ja vasta sitten sain kuulla, että oon eri osavaltiossa! Oon vähän palikka vissiin, heh. Jos oisin oikein tullu pohtineeks asiaa, oisin ehkä muistanut jostain kaukaa, että Yale on Connecticutissa, mutta nyt tuli sellanen petetty olo, heh.

Seuraavana päivänä oli jenkkifutista Harvardia vastaan. Kaikki fiilisteli jo perjantaina mulle, että se on ihan järjetön spektaakkeli ja huu, mutta en ennen lauantaita tajunnu kuinka iso juttu se oikeasti oli. Ihan hurjan paljon väkeä ja yliopistojen välinen vastakkainasettelu on kyllä varsin kukoistavaa sorttia. Peli sinänsä nyt ei ollu kovin mielenkiintonen, ja jopa minun ei-kovin-valistunut silmä bongas, ettei Yalen futisjoukkue oo kovin vahva, ne varhmaan hävis jotain 45-7, en tiä ko lähethiin puoliajan jälkheen. Puoliajan alkhuun kuuluttaja kerto koko jengille, että aiemmin aamulla oli tapahtunut surujuttuja, auto-onnettomuus, jossa nuori nainen kuoli. Koko stadion hiljeni hetkeks, se oli jotenkin tosi voimakasta yhteistä osanottamista. Sen jälkheen kentälle astelevat marssiorkesterit tuntu vaan ihan mielettömän asiaankuulumattomilta, jotenki.

Mutta nyt alkaa läppäri kuumottaa syliä, ja oon kirjottanu jo elämän verran ja haluan nukkua vielä pari tuntia ennen Montrealia (iih), joten nopsaa nopsaa:

– nykin High Line on ihana kaunis paikka, vanha junaratajoku muutettu puistoalueeksi. Se olis täydellinen ensitreffien paikka. Muistakaa tämä, jos joskus vietätte jotain ensitreffejä New Yorkissa. Salakuuntelin Starbucksissa joittenki tyyppien ekoja treffejä ja tyttö sano pojalle, että hän ruukaa aina ekaks kysyä onko treffikumppania koskaan pidätetty. Kun poika alottaa, ”actually…”, ei se oo ehkä vahvin alotus uuelle rakkauelle.

– tajusin Metropolitan-museossa 4 tunnin seikkalun jälkheen, että eniten diggailen kyllä egyptiläistä ja eurooppalaista taidekulttuuria (paitsi en ehkä niitä uskonnollisen taiteen superkausia), ja vielä eniten modernia taidetta. Siellä oli Alvar Aallon tuoli kans!

– parasta Yalessa oli kans se, että muutaman kerran tuli sellanen oi gilmoren tytöt –olo. ❤

– kauneimmat isot lumihiutahleet aurinkoisella pikkupakkassäällä ja ilmeisesti nyt (Montreal-aamu) ulkona on PALJON lunta. Ennoo vielä uskaltanu kattoa ulos, ku jännittää.

– luin Orwellin 198neljän, olhaan käyty kielitietheen kursseilla läpi Sapir-Whorf-hypoteesia, ja jotenkin tuli ihan sellanen olo, että pitäis lukea se kirja taas, mutta kielitiede takaraivossa kolkuttaen. Luin sitä ihan tosi innoissani ja vielä enemmän innostuin siitä innostuksesta, joka mulla on yhtäkkiä omaa alaa kohtaan. Sunnuntaina oli maailman ihanin ja aurinkoisin päivä, hengailin vaan New Yorkissa Washington Square –puistossa (siellä oli katumusikantti ihan oikean pianon kanssa ja se soitti ihanaa musiikkia, kaikkea kaunista) tuntikausia lueskelemassa ja tuli sellanen olo, että haluaisin opiskella NYU:ssa, joka on ihan siinä kulmilla ja sitku lähin kävehleen poispäin puistosta tuli vastaan ihan johdatuksesta kielitietheen laitoksen mestat, oijjoi. Mutta joka tapauksessa, täältä tulee aurinko, sitä se pianisti soitti, ja sellanen olo mulla on tästä opiskelurakkauden yhtäkkisestä ilmaantumisesta:

Hyvää isänpäivää isi rakas / kohta tuun taas kotia takas

Enhää kuukausi Buffaloa, tasan neljä viikkoa, son aika hurjaa. Hei mutta vielä tärkeämpää on, että mikä ihme on lätty englanniksi, suhteessa pannukakhuun? Onks ne niinku thin & thick pancake, vai käytethäänkö jotain muuta? Ruotsin pannkakorit on kai lättyjä, vai onko plätyt kans erikseen? VAIKEAA! Oli englanniks mitä oli, tänhän tehin niitä kuiten ja vitsit, olipa ihan kotoisin fiilis, vaikka en kyllä muista kertaakhaan tehneeni lättyjä kotona. Lättykestien ohjelmanumerona oli mansikkahillosota, just sain pestyä hiukset pois tahmasta. Oon niin aikuinen. Mutta nämä puhtaat hiukset on ihan uuet ja son aika jännää. Radikaalein leikkausmuutos ehkä 12 vuotheen, seiskaluokalla mulla oli vielä polkkatukka – sen jälkheen aina pitkät. Nyt on sitten otsis kans! Varasin eilen aamula ajan ja sain samalle päivälle sellaseen kivaan pikkukampaahmoon Hertel Avuenuella, New Age Salon, tai jotain sellaista. Kampaajatyttö oli tosi kiva ja ekaa kertaa ikinä sain just sitä mitä pyysin: tee mitä haluat, en kauheasti välitä. Eikä tarvinnu vastailla loputtomhiin kysymyslitanioihin, että mistä mahtaisin tykätä. Kaupassa meni taas ikuisuus niitä lättyaineksia ostaessa ja vanilliinisokeria en löytäny ollenkhaan.

Eilen nähtiin isolla eurooppalaisporukalla ja oli tosijee! Ekaks käythiin sellasessa suklaabaarissa, jossa hörpin suklaakaramellimartinin, joka oli tosi yllättäen ihan kamalaa kuraa. Ja läiskytin tietty sitä ihan hurjana, ja nyt reppu on likaläiskäinen paitsi mudasta myös suklaasta. Sieltä Allentownhiin viime viikon humputtelupaikan naapuhriin, ja voi ei, kaikki dissas meitsin supertyylikästä olemusta, olin ihan yleinen pilkan kohde villasukissani & koulurepussa. Sanoin vaan että pyh. Vessassa sellanen hurjan hereä tyttö pikkumustamekossa sano, että näytän supersiistiltä ja -herttaselta, eikä pitäis kuunnella kavereita. En kuuntelekhaan! Ennen rientoja laitethiin kavereitten kans kasvislasagnea ja seikkailthiin karttagooglen kans katunäkymissä. Vähän oli erilaiset maisemat kaverien Bremen- ja Lontoo-kodeissa ko Ylläsjokisuula.

Hei oon muuten päättänyt nimen racquetballille, kun kukhaan ei kertonut onko sillä jotain virallista. Aion kutsua sitä rakettipalloks. No joka tapauksessa, yokunnan tai mikä onkhaan vastaava puheenjohtaja on samalla kurssilla ja rekrys minut opiskelijoitten kuulemis- ja ideointitilaisuutheen muutaman rakennuksen uusista arkkitehtonisista ratkaisuista ja vitsit olin fiiliksissäni! En oo ihan hirveästi kiinnittäny huomiota mihinkhään mitä yliopistolla tapahtuu (paitsi sen verran tiiän, että täällä on just otettu käythön uuet tietojärjestelmät, jotka ilmeisesti kusee oikein urakalla & opiskelijoitten taloudelliset avustukset junnaa jossain paperityörattaissa ja kaikki on ihan rikki), mutta tästä tuli sellanene iiiiiih opiskelijavaikuttaminen warm and fuzzy -olo. Puhuttiin kirjastojen roolista opiskelupaikkana ja opiskelijapalveluiden keskittämisestä (köh köh student center) ja saatiin pitsaa. Keskustelu oli tosi vilkasta ja arkkitehdit tuntu ihan aidon kiinnostunheilta opiskelijoitten kommentteihin. En tiiä onnistuisko tuollanen elävä ja poukkoileva ja aktiivinen keskustelu meillä, onko se sitten kohteliaisuus vai ujous, vai mikä jarruttaa.

Ja haa, viestintäteorioitten luennolla luennoitsija kävi läpi omaa tutkimustaan opettajan roolista johtajana luokassa & millasella otheella päästään parhaisiin oppimistuloksiin, lähtökohtana intellektuaalinen stimulaatio. Oon ehkä kohta valmis takas töihin. Siellä kävi kans vierasluennoitsija puhumassa mmm massamediasta jotain mmm mikäkhään soli mmm miten ihmiset käyttää mediaa, tai jotain, ja se sano koko ajan mkay, niinku se yks jamppa south parkissa! Nauratti ja ehkä siks en muista kauheasti ite luennosta tai sisällöistä. Lisäks, en ossaa kirjottaa sähköposteja tässä maassa. Miten ne kuuluu alottaa, dear hello vai nimi ja mistä tietää mikä milloinkin on sopivaa. Äh äh äh. Joka luennoitsijalla ja assarilla omat meininkinsä.

Kaikki kertoo, että täällä on satanu lunta, mutta mien ole vielä nähny. Perjantaina vissiin, mutta iltapäivätorkuttelin jotain 5 tuntia, joten meni se päivä vähän ohi. Keskiviikko ei menny ohi, silloin olthiin reippailemassa ulkoilmassa Letchworthin puistossa, se on ehkä sellanen isompi suojeltu alue ja voi että oli kaunista. Lauloin Tuulen värejä ja leikin, että oon Pocahontas. Jotenkin mettässä mulla on aina vähän sellaset Pocahontas-fiilikset. Tein letin. Mutta vähän outoa, menthiin sinne autolla ja taas mietin: täällä ei oo pakko pittää valoja autossa, jos on riittävän valoisaa ilmeisesti. Tuntuu silleen aika subjektiiviselta, kuka sen sitten määrittellee ja miten, milloin net valot häätyy olla? Hätkähän aina ku näen lähestyvän auton ilman valoja, se tuntuu holtittomalta touhulta. Opin kans kivvaa lainsäädäntöä: ilotulitheet on kiellettyjä! Hitsin turhakheet.

Olin menossa joogaan maanantaina collegehousuissa kun kaveri käveli vasthaan ja kysy oonko menossa luennolle. Naureskelin, että heh, no enpä tietty näissä vaatheissa, mutta sitten todethiin, että no joo, niinpä nämä kaikki paikalliset pukeutuu. Ja HEI collegehousut, onko ne miks nimetty siks? Googlasin just collegehousut etymologia, mutta tulokset oli laihanlaiset. En oo mikhään koulupukuihminen, mutta ehkä vähän kuiten sitten perinteikkäämpä sorttia, kun esimerkiks nuo collegehousut vähän vastustaa. Ja voi ei, täällä legginssit on kyllä niin housut, tiiän monta jamppaa, jotka ihan superhajoais täällä. Mulla on uuet mustat housut, enkä haluais käyttää mithän muita, ne on niin kivat ja käytännölliset.

Mmh, kello 22:29 tai 10:29pm ja väsyttää kamalasti, eli:

– meän huispaustiimi oli viikonlopun New Yorkissa maailmanmestaruuskisoissa, mutta lupaavan alun jälkheen koitti kotiinlähtö, harmi. Ehkä vähän naurattaa millä intensiteetillä oon seurannut twitter-päivityksiä kisoista ja niin joo, tiistaina oli mahtava kielitietheen luento speech acteista ja ehkä paras havainnollistava esimerkki koskaan, nyt en enhää ikinä unoha, että mitä net on: ”It’s magic. Like Harry Potter. ’Lumos!’ and something happens.”

– lol lol lol lol lol lol … lol lol – jos ne ois tuolla hoidettu ja systeemistä pois. Oikeasti, just ja just muistan, että jossain postauksessa irvailin tälle lol-hulluudelle ja nyt se on sitten tarttumassa. Ei ihan vielä hävitty taisto, kun joka kerta tajuan sen ja joko sensuroin ja tai oon sensuroimatta, mutta silti. Joku roti.

– oon kauhea jekuttaja ja hirveä kaveri: katothiin kaverin kans elokuvvaa maanantaina ja vein kaakaota ja popkornia ja skittlesejä, sellasia pieniä hedelmäkarkkeja, ja niitten joukhoon kaajoin puoli askia salmiakkeja. Oikeasti, se ilme kun tyyppi luulee syövänsä sokeripalleroita ja suussa onkin salmiakkiherkku. Nauroin veet silmissä, oon kauhea jekuttaja ja hirveä kaveri! Nyt on vaan salmiakit loppu, mutta onneks hellu lupas lähettää lissää, niin että selviän loppuajan.

– kävin kathoon koriskauden avauksen, oli ihan jes, ja mulla sinistä kynsilakkaa kun oon niin school spirit.

– torstain illanvietossa järkytin tyyppejä lauleskelemalla suomennoksia beatlesviisuista, hauskaa. Sen seurauksena oon viettäny beatlespäiviä, youtubessa on ihanasti kaikkea. Mutta en nyt valkkaa niitä just tähän hetkeen, vaan jotain aivan muuta, koko viikon päässä surrannut ponibiisi:

Ja täähän on just sitä reippaampaa, jota pitikin olla.

– tajusin, että tarviin kohta kodin Oulusta. Jos luit tänne saakka + tiiät keskustasta jotain yksiötä/pientä kaksiota tammikuun alusta lähtien, niin vinkkaappa!