Posts Tagged ‘sapir-whorf’

Täältä tullee aurinko (ja lumi!)

Hei ja terkkuja bussista Montrealiin! Viikonlopun New Haven & NYC –reissun jäljiltä olin niin tööt eilisen varikkopysähyksen aikana Buffalossa, että jäi blogimeiningit välistä, buu. Koko viikko on ollu vähän väsynyttä, sellasta syysloman kaipuuta ja odottelua. Meillä alko nyt lomaviikko, kauhean myöhään. Sitku tämä on ohi, on enhää pari viikkoa opiskelua ja alkaa joululoma – en sitten tiiä onko tää ihan vakikäytäntö venyttää näin myöhälle, vai ainoastaan kiitospäivän takia. Se on torstaina. Paitsi hei luulen kyllä, että se on aina marraskuun kolmas tai neljäs torstai tai jotain siihen suunthaan, joten mikskäpä se kauheasti vaikuttais. En oo ihan fiiliksissäni siitä, ootan vaan kauheasti, että pääsisin käsiks joulunodotukseen. Torontossa oli jo ihanasti kuusia ja koristheita ja valoja, ne vietti fiksusti oman kiitospäivänsä pois alta jo viime kuussa tai tämän kuun alussa tai joskus.

Yritän miettiä mitä tehin viime viikolla ennen viikonloppuselotuksia, mutta en muista yhtään. Tai muistan jotain: en oo nykyään enhää ihan täysin päätön kana rakettipallossa! Pelasin yhtä poikaa vasthaan ja teeskentelin muistavani pistheet väärin, ettei sille tulis kauhean paha mieli mulle häviämisestä. Oon kyllä melko varma, ettei se ollu minun viikon kohokohta. Harmi, ettei mulla oo kalenteria messissä, voisin fuskata ja kattoa sieltä. Olin muka ihan hurjan kiihreinenki, miksen keksi yhtä ainoaa siistiä juttua! No, joskus on vaan arki, eikä se haittaa.

HEI NYT MUISTAN, tiistaina kaveri opetti mulle lätkäsanastoa englanniks, että oon sitten kartalla lomaviikon jälkheen ku menhään kathoon Sabresien peliä (siistiä). No siis joka tapauksessa, siinä terminologiasta keskusteltaessa tuli puheeks suomalaiset nimet ja sanoin, että tänhään (tai silloin) on sen ja sen nimipäivä. Jenkkikaveri oli ihan häh, mikä nimipäivä ja sitä ehkä nauratti ajatus. Selostin koko almanakkameiningin ja kuinka mulla ei oo nimipäivää ja kuinka oon pyytänyt hyyläisiä ystäviä lobbaahmaan siellä yliopistolhaan meitsin nimeä kalenterhiin (toivottavasti ootte muistahneet piettää asiaa esilä), ja sitten kaivoin esille finlexin ja kävin läpi nimilakia. Sen mielestä soli maailman pöyristyttävintä settiä: ”It’s my kid, I should be allowed to call it whatever I want to”, kauheen amerikkalaista.

Ja mitä ihmettä, olihan mulla viikossa vaikka mitä muita jännittäviä hetkiä: tapasin muutaman yliopiston suomalaisen tyypin ja sain puhua ihan oikeaa suomea kasvotusten oikeitten suomalaisten kans! Oon kyllä puhunu sellasessa herkässä mielentilassa suomea näille muillekin kavereille, mutta ne aina sannoo, että hei, ei me ymmärretä sinua.

Niin ja suomea ihan koko ajan vaan, perjantaina kans, ekaks aamupalalla superkivan Ainon seurassa (kiitti!). Kävin aamupalan jälkheen YK:n konttorilla turistikierroksella ja se oli kyllä tosi hyvä, suosittelen lämpimästi, eikä kymppidollarin opiskelijahinta ollu ihan kamala – sillä sai vielä 20 prossan alen niitten kirjakaupasta, joka oli i-ha-na. Oisin vaan halunnu kantaa sieltä läjän kirjoja, mutta sitten just tuo ”kantaa” alko tökkäseen. Ehkä meen vielä käyhmään sielä sitten joululahjaostoksilla ko ei tarvii ahtaa kaikkea rephuun. Eli oottakaa siis vaan kovia paketteja maailman pelastamisesta. YK:n omien rauhan ja rakkauden juttujen lisäks erityisesti kiinnosti simultaanitulkkaus. Se on kyllä superhaastavaa, onkhaan siihen erikseen jotain koulutusta jossain yliopistossa? Ei kyllä ehkä ihan minun juttu, mutta olis hauska työskennellä jollekin tuollaselle lafkalle, joka niin kovasti haluaa tehjä maailmasta paremman paikan. Oon niin nynny, mutta liikutuin melkein kyynehliin monissa kohtaa kierroksen aikana, varsinki niissä kohissa missä puhuthiin maamiinoista ja muista kamalista aseista, naisten sortamisesta ja siitä kuinka tärkeää koulutus on.

Sieltä New Havenhiin moikkaahmaan Jukkaa, joka on fysiikkasuperstara ja opiskelee Yalessa, ihanalla ihanalla kampuksella. Asuntolat ja akateemiset rakennukset oli kaikki niin sieviä, ihan linnoja, ja koko New Havenin pikkukeskusta oli hirveän viehättävä. Perjantaina menthiin jatko-opiskelijoitten baariin viettään iltaa, soli ihan tukossa ja Guinness oli halpaa, eli jes. Buffalossa ei oikein ole opiskelijabaareja, tajusin vasta siellä. Se meni kiinni jo kahelta ja olin ihan että häh, miks ihmeessä. Jukka selitti jotain osavaltion laista ja menin ihan hämilleni, että ei vaan meillä Buffalossa – ja vasta sitten sain kuulla, että oon eri osavaltiossa! Oon vähän palikka vissiin, heh. Jos oisin oikein tullu pohtineeks asiaa, oisin ehkä muistanut jostain kaukaa, että Yale on Connecticutissa, mutta nyt tuli sellanen petetty olo, heh.

Seuraavana päivänä oli jenkkifutista Harvardia vastaan. Kaikki fiilisteli jo perjantaina mulle, että se on ihan järjetön spektaakkeli ja huu, mutta en ennen lauantaita tajunnu kuinka iso juttu se oikeasti oli. Ihan hurjan paljon väkeä ja yliopistojen välinen vastakkainasettelu on kyllä varsin kukoistavaa sorttia. Peli sinänsä nyt ei ollu kovin mielenkiintonen, ja jopa minun ei-kovin-valistunut silmä bongas, ettei Yalen futisjoukkue oo kovin vahva, ne varhmaan hävis jotain 45-7, en tiä ko lähethiin puoliajan jälkheen. Puoliajan alkhuun kuuluttaja kerto koko jengille, että aiemmin aamulla oli tapahtunut surujuttuja, auto-onnettomuus, jossa nuori nainen kuoli. Koko stadion hiljeni hetkeks, se oli jotenkin tosi voimakasta yhteistä osanottamista. Sen jälkheen kentälle astelevat marssiorkesterit tuntu vaan ihan mielettömän asiaankuulumattomilta, jotenki.

Mutta nyt alkaa läppäri kuumottaa syliä, ja oon kirjottanu jo elämän verran ja haluan nukkua vielä pari tuntia ennen Montrealia (iih), joten nopsaa nopsaa:

– nykin High Line on ihana kaunis paikka, vanha junaratajoku muutettu puistoalueeksi. Se olis täydellinen ensitreffien paikka. Muistakaa tämä, jos joskus vietätte jotain ensitreffejä New Yorkissa. Salakuuntelin Starbucksissa joittenki tyyppien ekoja treffejä ja tyttö sano pojalle, että hän ruukaa aina ekaks kysyä onko treffikumppania koskaan pidätetty. Kun poika alottaa, ”actually…”, ei se oo ehkä vahvin alotus uuelle rakkauelle.

– tajusin Metropolitan-museossa 4 tunnin seikkalun jälkheen, että eniten diggailen kyllä egyptiläistä ja eurooppalaista taidekulttuuria (paitsi en ehkä niitä uskonnollisen taiteen superkausia), ja vielä eniten modernia taidetta. Siellä oli Alvar Aallon tuoli kans!

– parasta Yalessa oli kans se, että muutaman kerran tuli sellanen oi gilmoren tytöt –olo. ❤

– kauneimmat isot lumihiutahleet aurinkoisella pikkupakkassäällä ja ilmeisesti nyt (Montreal-aamu) ulkona on PALJON lunta. Ennoo vielä uskaltanu kattoa ulos, ku jännittää.

– luin Orwellin 198neljän, olhaan käyty kielitietheen kursseilla läpi Sapir-Whorf-hypoteesia, ja jotenkin tuli ihan sellanen olo, että pitäis lukea se kirja taas, mutta kielitiede takaraivossa kolkuttaen. Luin sitä ihan tosi innoissani ja vielä enemmän innostuin siitä innostuksesta, joka mulla on yhtäkkiä omaa alaa kohtaan. Sunnuntaina oli maailman ihanin ja aurinkoisin päivä, hengailin vaan New Yorkissa Washington Square –puistossa (siellä oli katumusikantti ihan oikean pianon kanssa ja se soitti ihanaa musiikkia, kaikkea kaunista) tuntikausia lueskelemassa ja tuli sellanen olo, että haluaisin opiskella NYU:ssa, joka on ihan siinä kulmilla ja sitku lähin kävehleen poispäin puistosta tuli vastaan ihan johdatuksesta kielitietheen laitoksen mestat, oijjoi. Mutta joka tapauksessa, täältä tulee aurinko, sitä se pianisti soitti, ja sellanen olo mulla on tästä opiskelurakkauden yhtäkkisestä ilmaantumisesta: