Kolmen minuutin päästä alkaa tämä Megabussi liikkua ja sitten oon kohta taas Buffalossa. Kävin sekuvain piipahtamassa ominpäin Torontossa viikonlopun verran ja totta kai oli taas aika ihanaa. Yksin reissaaminen on joskus just sitä mitä haluan tehjä, kun nyt oli niin spesifit suunnitelmat, että matkakaverin löytäminen näille seikkailuille ei välttis ois ollu helpointa. Mutta enimmäkseen on ehkä ihan mukava kulkea hyvässä seurassa. Nyt liikuthaan. Heihei ihana Toronto, toivottavasti joskus taas nähjään. Ja mikskäpä ei nähtäis: juttelin hostellissa (maailman paras Planet Traveller, jos ikinä yövytte Torontossa, suosittelen kyllä tätä ihan ykköseniten) suomalaisen jampan kans, ja se kerto, että olivat kaverin kans saahneet menopaluut 400 eurolla, ja siitä tuli sellanen fiilis, että joo, eihän tää nyt niin tavoittamaton maailma oo.
Mulla piti olla teemana Rush, mutta matkan varrella huomasin teemailevani muita juttuja kans, niinku vaikka vampyyreita. Mutta tämä bussi hyppii hirveänä, laattaan kohta jos jatkan naputtamista. Palathaan asiaan Buffalossa, ok.
En ookhaan vielä sielä. Tai, en oikein tiä missä. Saatoin just kävelläkin jenkkien puolelle, olhaan rajalla ja ootellaan, että koko bussiseurue käy läpi valaisut ja haastattelut. Mulla oli kiva tullimies ja se halus tietää onko mulla kavereita Torontossa ja missä kaikkialla kävin sielä ja mitä ostin. En kertonu Rush-kierroksesta, mutta muut jutut paljastin. Ei ne kaikki ole yhtään yrmyjä, mulla on melkein aina vaan ollu tosi kivoja, ja nyt yks kehui minua gracefuliks kun siinä törppöilin poislähtiessä. Ever so. Mutta oispa vain villi jos Kolarin rajalaki häätyis käyvä tämmöset ruljanssit jos haluais käyvä Ruottin kaupasta ostamassa näkkäriä. Tai Julmustia, koska kohta on joulu.
Kerroin sille tullimiehelle, että kävin designmuseossa ja Ontarion taidegalleriassa. Eka oli outo kokemus, olin ihan ainoa koko paikassa. Näyttelynä oli joku designkilpailu ja sen voittajat ja kunniamainitut, arkkitehtuuria ja vaatteita ja sisustusta ja viestintää ja melkein mitä vain. Oli hassua nähjä siellä palkittujen joukossa juttuja, joita olin aiemmilla Torontovisiiteillä ihmetelly, niinku se vesiputoushässäkkätaide, joka oli ihan satunnaisessa paikassa satamassa, jonne ei ehkä kukhaan ikinä eksy. No, se oli laitettu sinne just siks, että ihmiset alkais eksyä. Taidegalleriassa oli Chagallin ja muitten venäläisten avantgardistien näyttely, mutta se oli aika tyyris, eikä kuulemma kovin vahva, niin skippasin sitten sen ja kävin vaan museokaupasta hakemassa Chagallin pikkujulisteen ihanasta arjesta, jossa se pussaa sen vaimoa Bellaa.
Bella! Ne vampyyrit! Lolz Twilight-aasinsillalle. Tää on kyllä varmasti epäpyhin juttu, saaha nyt Chagallista mieleyhtymä kimallevampyyreihin. Jos haluaa nähjä Twilight-leffan kantsii käyvä kattoon se kaupungissa, jossa ei tunne kethään ja lipun saa lunastettua automaatista, niin ettei varmasti tarvi kohdata häpeillen edes lippumyyjää. Minua hävetti oikeasti niin superpaljon, että pietin katseen maassa koko ajan ennen leffan alkamista ja leffan ajan kirjotin muka muistiinpanoja, että ihmiset ehkä luulis, että oon siellä vaikka koulutehtävän takia. Oon ihan hullu, ja tää on niin just spotlight effect -viestintäteorian mukaista itsekuvaa. Mutta siis oikeasti. Se oli niin hauska! En muista koska oisin viimeks nauranu leffassa veet silmissä, olkoonki että tässä sei ehkä ollut tarkotus. En tajua miten oon voinu lukea sen neljännen kirjan tajuamatta kuinka hitsin naurettava juoni on. Suosittelen kyllä lämpimästi, haters gonna hate, mutta vaikka ois kuin Twilight-penseilijä, on vaan pakko arvostaa laadukasta huonoa leffaa.
Toka vampyyrileffa oli supersiisti ja superhyvä ja kaikki oli aivan superia: olohuoneeseen rakennettu kotielokuvateatteri, sitä pyöritti sellanen vanha jamppa, sielä oli jotain parikymmentä tietokonetuolia ja valkokangas ja kaikkia siistejä julisteita ja illan ohjelmassa oli mykkäelokuva Nosferatu vuodelta 1922 ja taustamusiikiks oli poimittu Radioheadin biisejä Kid A:lta ja OK Computerilta. Vitsit oli mainio. No surprises soi melkein lopussa kun Ellen päätti uhrata ittensä karmealle kreiville ja huijaa miehensä pois huohneesta. Siellä tuoksu punaviinille ja rappusiin oli kaiverrettu Huxley-lainaus ja minun lisäks yleisössä oli vaan yks tyyppi, joka kisko kaljaa koko leffan ajan. Se vaikutti kivalta, mutta me lähettiin ekasta risteyksestä eri suunthiin. Oon kirjottanu tätä liian monissa pätkissä, ei mithään ajatusta ja muistoa mitä oon aiemmin sanonu ja mitä jättäny kertomatta.
Vikalla viikolla Buffalossa aion: lukea reippaasti tentteihin, nähjä kaikkia ihania tyyppejä, joita tuun ikävöihmään kovasti, pelata pingistä, syyä paljon bageleita, käyvä kirjajulistepainotaidepaikassa, kirjakauppailla muumikirjoja enkuks eräille, käyvä kattoon lätkää, vikat rommikolailtamat ehkä toivottavasti, pakata ja huokailla, suunnitella innolla san franciscoa, eurooppalaisten kanssa joulu, kirjottaa paljon palautetta kursseista, tofuquesadilla ja ihan varmasti itkeskellä, nyt jo melkein nyyhkityttää ajatella. Halaispa joku minua just nyt.
Otan nyt päivätirsat, näitten jälkheen:
– en ala: ens kevhäänä on kaikkia huippuja keikkoja täällä, miksei nyt syksyllä tullu vasthaan! Vaikka Arctic Monkeys & Asteroid Galaxy Tour! Niinjoo, ja lisäsin tänä viikonloppuna uuen asian katumisasioitten listalle, kun Rushin missaaminen poistui sieltä ihanasti toukokuussa: etten ikinä nähny Beatlesia livenä. Käytännössä toki ois ollut haastavahko, joku vois väittää, mutta saa sitä silti harmitella ja niin teen.
– paras dollarilöytö koskaan: piipahdin hetken mielijohteesta antiikkimarkkinoille ja sielä oli vaikka mitä kaunista ja kahlailin läpi rintamerkkiläjää, kun uuessa punasessa takissa ei oo vielä mithään merkkiä, ja jotainhan tietty häätyy olla, jos takki haluaa olla Annakaisan. Ja sitten löysin! Radioasema CFNY:n merkin! Rush-viikonlopun täydellinen huipentuma, koska Spirit of the Radio ja begin the day with a friendly voice! Samoilla antiikkimarkkinoilla bongasin myös Iittalan laseja, Wirkkaloita oli ihana hypistellä ja miettiä kotia – meillä on aina joulupöydässä niitä laseja ja mie juon Julmustia.
– se lätkäpeli oli huikeaaa! Tai no, ei sen huikeampaa välttämättä ku käyvä kattoon kärppiä, mutta koska sekin on minusta lähtökohtasesti aika huikeaa, niin totta kai olin fiiliksissä tästä kans sitten. Hurrasin Ville Leinolle suomeks, ja kun kaikkia nauratti sanoin vaan, että kyllä Ville ymmärtää ja tuntee sydämessään (varmastikhaan sei kuullu, olthiin niin korkealla, vaikka olin aika kovaääninen). Hävittiin silti ja Ville missas supermakean maalauspaikan ihan loppuhetkillä. Ei nää oo nopeita, miks kirjotan näin paljon! Oli tarkotuksena, että jää tämä NHL-ihmettely yhteen pelhiin, mutta jäin koukkuun ja hankin opiskelijahintasen lipun keskiviikon pelhiin Philadelphiaa vasthaan. Jouvun sen takia skipata ihanan kielitietheen luentoni, mutta käyn moikkaamassa luennoitsijaa sitten sen vastaanottoajalla ja jutskaamassa juttuja.
– voisin laittaa Beatlesia tai Rushia, niitä molempia oon fiilistelly aika paljon tässä nyt kuluhneella viikolla, mutta molempia oon myös linkkaillut. Siks laitan tämän ja selitykseks: Mulla on ihana lemppariliike Lilith Torontossa, siellä on sellanen vaatetusalan opiskelija ompelukonheen kans, tekee ihania koruja ja vaatteita kierrätystavaroista ja voi kaikkea muokata paikan päällä sopivamman kokoseks. Se tyttö siellä on tosi kiva ja herttanen ja tänä viikonloppuna niitten radiosta tuli tämä biisi ja se lauleli hiljaa mukana tiskin takana, ja soli minusta vaan jotenkin tosi hellyyttävä, ja nyt oon kuunnellu tätä itekki tosi paljon ja vaikka ihan tällaset fiilikset ei ookhaan, niin tämä on nyt jotenkin hyvä ja kauhean itkettävä, mulla on oikeasti aika surullinen olo täältä pois lähtemisestä, vaikka ootankin kotia ja kaikkia teitä tosi tosi paljon:
Voi vitsit, oisin tietty voinu linkata kans sitä Radioheadia! No hei, teen sen, mikspä en tekis, minun blogi ja minun säännöt, ei oo pakko olla vaan yks video per postaus! ja kaksoispiste
Musiikkivideot on ihania. Annoin äsken luennoitsijalle salmiakkia, toivottavasti ei vaikuta arvosanhaan.
kaikenmaailmanseikkailut 